Sebastian

Viihde

Valikko

Viihde

Iikka Forss Tainola Show'ssa: ”Ahmin Eva Longoriaa silmilläni”

tainola show
Näyttelijä Iikka Forss ei koskaan unohda juhlia ruhtinas Albertin palatsissa Monacossa. Hän kertoo avoimesti Tainola Show'ssa, mitä kaikkea palatsissa tapahtui.
Näyttelijä Iikka Forss on mukana huikean suosion saaneessa Mielensäpahoittaja-elokuvassa sekä Helsingin Kaupunginteatterin näytelmässä Miten menestyä vaivatta liike-elämässä. Mies itse on menestynyt ammatissaan ja päässyt työnsä ansiosta mitä mielenkiintoisimpiin paikkoihin. Yhden ikimuistettavan illan Iikka vietti ruhtinas Albertin palatsissa Monacossa.

- Olin Monacossa televisiofestareilla ja huoneessa oli kutsukirje Albertin kotibileisiin, Helsingin Herrat -sarjan vuoksi 2010 Monte Carlossa ollut Iikka muistelee Tainola Show'ssa.

Toki juhlissa runsaan sadan näyttelijän joukossa oli Forssille paljon tuttuja kasvoja, ja varsinkin yksi heistä teki suomalaisnäyttelijään melkoisen vaikutuksen.

- Tunnistin Eva Longorian ja ahmin häntä silmilläni. Näyttelijä Hunter Taylor ei ollut enää itsensä näköinen. Kun juttelin Michael Madsenin kanssa, en saanut sanaakaan selvää hänen puheestaan. Sen kuitenkin ymmärsin, kun hän sanoi: Let´s get some ladies, Iikka paljastaa ja huomauttaa, ettei itse kehotuksen mukaisesti lähtenyt naisiin.

Katso haastattelu videolta ja lue koko juttu päivän lehdestä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

    3. 3

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    4. 4

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    5. 5

      Näin Donald Trump puhui virkaan­astujaisiaan edeltävässä juhlassa: ”Minulla on tunne, että siitä tulee kaunista”

    6. 6

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    7. 7

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    8. 8

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    9. 9

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    10. 10

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

    3. 3

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    4. 4

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    5. 5

      Näin Donald Trump puhui virkaan­astujaisiaan edeltävässä juhlassa: ”Minulla on tunne, että siitä tulee kaunista”

    6. Näytä lisää