Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Illalla televisiossa: Halle Berry näyttää nyt nuoremmalta kuin lukiolaisena – katso kuvat!

tv-tärpit
Uuden Extant-scifisarjan tähti Halle Berry on 48-vuotiaana vetävämmän näköinen kuin nuoruusaikojensa kuvissa.
Extant, Sub klo 22.00
Oscar-palkittu näyttelijä Halle Berry esittää tänään alkavassa  scifisarjassa avaruusasemalta pitkältä komennukselta palaavaa astronauttia. Yksin 13 kuukautta avaruusasemalla ollut Molly Woods (Berry) huomaa yllätyksekseen olevansa raskaana. Suhde omaan robottipoikaan ja aviomieheen on mysteerin myötä koetuksella.

Berry vietti lapsuutensa Bedfordissa, Ohion osavaltiossa. Hän osallistui lukionsa (Bedford High School) cheerleading-ryhmän toimintaan ja tuli 1983 valituksi koulutanssiaisten kuningattareksi eli prom queeniksi.

Halle Berry jatkoi uraansa esiintyjänä kauneuskilpailuissa. Hänet valittiin lukion jälkeen Miss Ohioksi. Miss USA -kilpailussa hän tuli ensimmäiseksi perintöprinsessaksi. Hän edusti ensimmäisenä afroamerikkalaisena Yhdysvaltoja vuoden 1986 Miss Maailma -kisoissa ja sijoittui kuudenneksi.

Berry muutti mallintöiden perässä New Yorkiin ja alkoi rakentaa uraa myös näyttelijänä. Vuonna 1991 hän sai roolin suositun Dallas-sarjan spin offissa eli sisarsarjassa Knots Landing. Samana vuonna Berry debytoi valkokankaalla Spike Leen ohjaamassa Viidakkokuumeessa.

Vuonna 2002 Berrystä tuli ensimmäinen afroamerikkalainen nainen, joka voitti naispääosan Oscar-palkinnon. Tunnustus tuli roolista Monster's Ball -elokuvassa.

Halle Berryn haastattelu nyt uudessa Tv-lehdessä!

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi
Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy keskiviikkoisin. Lehti myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa.

Kaikki päivän ohjelmatiedot ja trailereita osoitteessa www.iltapulu.fi!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    3. 3

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    4. 4

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    5. 5

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    6. 6

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    7. 7

      Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä –turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

    8. 8

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    9. 9

      Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

    10. 10

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    6. 6

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    7. 7

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    8. 8

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    9. 9

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    10. 10

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    3. 3

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    4. 4

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    5. 5

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    6. Näytä lisää