Eija

Viihde

Valikko

Viihde

Jipun uudella albumilla kappale omalle pojalle: ”Kuvaa rakkauttani häneen” – kuuntele joululaulupotpuri!

Laulaja Jippu julkaisi uuden Rakkauden joulu -albumin.
Laulaja Jipun uusi joululbumi Rakkauden joulu, pitää sisällään Jipun itse säveltämän kappaleen sekä vanhoja jouluklassikoita.

Jipun oma Tänä yönä rakkaus vallan saa -kappale kertoo rakkaudesta vastasyntynyttä lasta kohtaan. Jipusta tuli äiti lokakuun alussa.

– En tietoisesti kirjoittanut tätä laulua pojastani, mutta heti hänen synnyttyään ymmärsin sen kuvaavan vahvasti rakkauttani häneen. Kappale kertoo myös siitä, miten haluaisin tänä jouluna kaikkien särkyneestä sydämestä ja mielestä kärsivien kietoutuvan tänä jouluna hellyyden huopaan, Jippu kertoo.

Laulaja tulkitsee uudella levyllään vanhoja joululauluja. Muun muassa Sydämeeni joulun teen -kappale on laulajalle itselleen tärkeä.

–  Olen esittänyt laulua jo lapsena, kun konsertoin Amerikassa perheeni kanssa. Siksikin sen valinta levylle tuntui luonnolliselta. Ilman tätä laulua joulu ei olisi samanlainen.

Näin Jippu kommentoi uuden levynsä kappaleita:

1. Tänä yönä rakkaus vallan saa

- En tietoisesti kirjoittanut tätä laulua pojastani, mutta heti hänen synnyttyään ymmärsin sen kuvaavan vahvasti rakkauttani häneen. Kappale kertoo myös siitä, miten haluaisin tänä jouluna kaikkien särkyneestä sydämestä ja mielestä kärsivien kietoutuvan tänä jouluna hellyyden huopaan.

2. Heinillä härkien

- Heinillä härkien kaukalo on albumin singlelohkaisu. Laulu on koskettava ja tekstin sanoma minulle henkilökohtaisesti tärkeä. Kappaleessa on armoa ja rakkautta, se puhdistaa.

3. Jouluyön hymni

- Tätä laulua tuli laulettua paljon rippikouluikäisenä. Sävellys koskettaa, se on yksi kauneimmista joululauluista. Tekstin viattomuus taas pitää sisällään joulun valoa ja voimaa.

4. Oi jouluyö

- Laulu, joka tekee minut nöyräksi: kappale muistuttaa lapsuuteni jouluista ja isästäni, joka laulaa kappaleen niin upeasti, että se on juurtunut sydämeeni. Tahdoin itse tehdä Oi jouluyö -kappaleesta riisutun version, jossa suuri laulu vain ikään kuin kuiskataan kuulijan korvaan.

5. Me käymme joulun viettohon

- Yksi tuottaja Ville Riipan parhaista sovituksista levylläni. Perinteinen joululaulu, mutta sovituksen ansiosta kappaleen hämmentävän hieno teksti on saatu puettua kevempään sävyyn.

6. Tulkoon valtakuntasi

- Tulkoon valtakuntasi on ollut live-ohjelmistossani jo vuosia, ja halusin levyttää sen myös ystävyyden merkiksi. Lauluntekijä on ihminen, joka seisoi rinnallani kun olin eksynyt. Laulu soi kiitosta!

7. Sydämeeni joulun teen

- Olen esittänyt laulua jo lapsena, kun konsertoin Amerikassa perheeni kanssa. Siksikin sen valinta levylle tuntui luonnolliselta. Ilman tätä laulua joulu ei olisi samanlainen.

8. Arkihuolesi kaikki heitä

- Uskomaton Leevi Madetojan sävellys ja runo puhuttelevat minua ihmisenä: laulu kehottaa riisuutumaan itsekeskeisyydestä ja kohottamaan sydämen kohti Kristusta.

9. Kaipaus

- Kaipaus on kasvattiäitini Aija Roivaksen sävellys ja sanoitus. Aija on elämäni enkeli ja opettanut minulle rakkaudesta enemmän kuin kukaan toinen. Tämän laulun kautta "taivasuskoni" on tullut todelliseksi. Taivas on kotini.

10. Armolaulu

- Tämä on vastaus elämäni kipeimpiin kysymyksiin, sanat saavat kyyneleet silmiini. Vihdoinkin tiedän ettei heikkous olekaan häpeä. Armo on kaunein tuntemani sana - sen varaan minä jään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    3. 3

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    4. 4

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    5. 5

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    6. 6

      Kuvat julki: Näitä miehiä poliisi etsii Kim Jong-unin velipuolen salamurhaan liittyen

    7. 7

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    8. 8

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    10. 10

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    3. 3

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    4. 4

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    5. 5

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    6. Näytä lisää