Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

Suvi Pitkänen näki nakukuvat ja parahti: "En ole minä!"

nakukuvakohu
Suvi Pitkänen tunnusti ensin nakukuvat ja huomasi vasta sitten, ettei niissä ollutkaan.
Joukko suomalaisia naisnäyttelijöitä teki toukokuussa poliisille tutkintapyynnön kuvista, joissa he esiintyvät lähes alasti.

Näyttelijöiden mukaan kuvat ottanut valokuvaaja oli julkaissut ne luvattomasti omilla kotisivuillaan. Tutkintapyynnön tekivät tuolloin näyttelijät Elena Leeve, Laura Birn Linda Zilliacus. Toukokuussa kuvat poistuivat valokuvaajan kotisivuilta.

Nyt kuvat ovat ilmestyneet uudelleen nettiin. Lisäksi kuvia on aiempaa enemmän ja näyttelijät poseeraavat rohkeissa kuvissa täysin alasti.

7 päivää -lehti ja Iltalehti uutisoivat Suvi Pitkäsen esiintyvän tänään julkaistuissa nakukuvissa. Pitkänen kuuli asiasta lehdiltä ja uskoi olevansa yksi nakukuvien naisista. Hän kertoi häpeävänsä kuvia ja olleensa nuori ja hölmö.

Nyt Pitkänen on nähnyt itse, mistä kuvista onkaan kyse.

– En ole minä! Huh, tarkistin ja minä en ole tuolla, hän parahtaa IS:lle.

– Mä luulin, että kyseessä olivat eräät toiset kuvaukset. Hyvin mun näköinen tyttö, mutta en ole minä. Luojan kiitos!

Pitkänen sanoo, että on aikaisemmin poseerannut rohkeissa kuvissa, mutta ei kyseisen valokuvaajan otoksissa.

–  Olipa sattuma, nimittäin samana vuonna olin saman tyyppisissä kuvissa, mutta ei ne kyllä noin rajut olleet. Hyvä kun soitit, sillä olisin ollut paniikissa vielä monta tuntia siinä uskossa, että mun kuvat on levinneet julkisuuteen! hän sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    4. 4

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    5. 5

      Kadonneita turvapaikanhakijoita on Suomessa jo 3 800 – ”Ihmisiä alkaa ilmestyä luukuille kunnissa”

    6. 6

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    7. 7

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    8. 8

      X Factor -finalistit asettuivat mentoriaan vastaan – joutuivat selittelemään tämän typeriä möläytyksiä

    9. 9

      Seksuaaliterapeutti antaa vinkit eroottisen lahjan valintaan – tuhma tonttupuku on joka joulun hitti

    10. 10

      Pornosivustolla pelätään: Tiedustelulaki vie kävijät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    8. 8

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    9. 9

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    10. 10

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    4. 4

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    5. 5

      Kadonneita turvapaikanhakijoita on Suomessa jo 3 800 – ”Ihmisiä alkaa ilmestyä luukuille kunnissa”

    6. Näytä lisää