Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

Tämä on Anne Kukkohovin lupaus vuodelle 2015 - Kerro meille omasi!

OSALLISTU KESKUSTELUUN
Työkiireiden uuvuttama Anne Kukkohovi aikoo pitää ensi vuonna parempaa huolta omasta jaksa­misestaan. Myös muut tutut kertovat uudenvuodenlupauksensa.
Kaksi tv-ohjelmaa, oma yritys ja Supermood-ekokosmetiikkasarjan lanseeraus ovat pitäneet Anne Kukkohovin kiireisenä. Itseään herkästi innostuvaksi jokapaikanhöyläksi kutsuva Anne kuvailee vuoden olleen antoisa, mutta oma jaksaminen on ollut välillä koetuksella.

Vuonna 2015 Anne aikoo hidastaa tahtia ja pitää omasta jaksamisesta parempaa huolta.

– Uudenvuodenlupaukseni liittyy ajanhallintaan. Lähden mielelläni mukaan eri projekteihin, joissa pääsee tekemään työtä mielenkiintoisten ihmisten kanssa. Pian saatan kuitenkin huomata, että olen tehnyt töitä tukkaputkella kaksi viikkoa putkeen, ilman minkäänlaista hengähdystaukoa, Anne sanoo.

Syksyllä Anne nähtiin miljoonayleisön keränneessä Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa ja juontamassa Koko Suomi leipoo -ohjelmaa.

Tanssii tähtien kanssa ja ohjelman tuoma julkisuus on yksi niistä syistä, miksi Anne on tietoisesti loppuvuodesta karsinut työjuttuja, ja aikoo jatkaa samalla linjalla myös keväällä.

– Olen aikaisemmin pystynyt vaikuttamaan aika paljon omaan julkisuuskuvaani ja siihen, kuinka paljon ylipäätänsä olen julkisuudessa. Ohjelmassa minua ruvettiin leikkisästi kutsumaan kuumaksi puumaksi ja muutoinkin ohjelman tuoma julkisuus meni vähän yli. Kaikesta huolimatta kisa oli upea kokemus ja lähtisin heti mukaan jos uudestaan pyydettäisi, Anne pohtii.

Anne sanoo, että aikoo miettiä aikaisempaa tarkemmin mihin projekteihin hän lähtee mukaan. Ensi-illoissa ja muissa kutsuvierastilaisuuksissa häntä ei ole TTK-kisan jälkeen nähty.

– Kiire on tavallaan oma vikani, sillä en vaan malta sanoa ei. Kaikkeen ei voi lähteä mukaan, vaikka kuinka haluaisi. Siksi olen kieltäytynyt nyt kutsuista eri tilaisuuksiin ja aion pitää tammi-helmikuun täydellistä hengähdystaukoa.

Mikä on sinun lupauksesi vuodelle 2015? Keskustele ja kommentoi alla!

Ota kantaa

Teitkö uudenvuoden lupauksen?

Kyllä 31% Ei 69%
Ääniä yhteensä 3120

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    6. 6

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    7. 7

      Jokaisen ysäripopin ystävän toive saattaa toteutua – Esiintyvätkö supertähdet vihdoin yhdessä?

    8. 8

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    9. 9

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    10. 10

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. 6

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    9. 9

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    10. 10

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    6. Näytä lisää