Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Apulannan rumpali rikkoi keikalla vuosia kestäneen tavan

Apulanta kokee ikimuistoisia hetkiä Espoossa areenakeikalla.
Kaksi biisiä punkkia ruutupaidoissa, sitten pois lavalta. Niin alkoi Apulannan esiintyminen Espoon loppuunmyydyssä Barona Areenassa.

Kun Toni Wirtanen, Sipe Santapukki ja Ville Mäkinen olivat vaihtamassa vaatteita, lavalle tuli mies kaavussa ja möreä ääni kertoi tarinan ”muinaisesta heinolalaisesta kultista”.

Tarinaa tehostettiin lavasteella, joka oli kuin legendaarisen rockparodia-leffan Spinal Tapin kuuluisasta kohtauksesta: pienen pieni Stonehenge-kivipatsas!

Apulanta oli valmistellut Suomen-kuvioissa yhä harvinaista areenakeikkaa kymmenen kuukautta.

Ideoita tuntuukin riittävän, ihan kuin ennenkin villejä keikkalavastuksia vähän kieli poskessa kokeillut innokas larppaaja Wirtanen olisi nyt päässyt kunnolla vauhtiin.

Paitsi, että iso keikka ei nyt ollut mitään leikkiä, vaan totista totta. Ja sitä, että nyt bändi tykitti ”kostoa kaikista vuosista” ihan livenä, se todisteli välispiikeissään yleisölle ja itselleen.

– Kiitos, että olette tehneet tämän meille mahdolliseksi, Santapukki sanoi.

– Tiiättekö mitä? Olen nyt 24 vuotta soittanut tässä bändissä. Eikä Santapukki koskaan hymyile tässä vaiheessa keikkaa, Toni Wirtanen spiikkasi.

Samassa isoille videotauluille tuli kuva myhäilevästä rumpalista Sipe Santapukista.

– Piti tämäkin päivä nähdä, rumpali sanoi – ja huitaisi kapulalla 8 000 kuulijan kokoisen kaaren.

– Ja piti vielä tulla Espooseen kokemaan se.

Hittejähän Apulannalla riittää. Mato, Jumala, Viivakoodit ja monet muut kuultiin heti ensimmäisen kolmen vartin aikana.

Yleisö lauloi mukana – ja totteli Wirtasta.

– Mehän ollaan punk-bändi ja soitetaan punkkia, Wirtanen sanoi ja lupasi hommia ihmisten etureisille.:

- Minähän olin mukana Vain elämää -konsertissa. Jos ne jumalauta seisoo sielläkin, niin eihän me voida jäädä huonommiksi.

Ja niin loputkin 8 000 kuulijasta nousivat seisomaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  5. 5

    Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  8. 8

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  9. 9

    Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

  10. 10

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  7. 7

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  8. 8

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. 6

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  5. 5

    Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

  6. Näytä lisää