Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

Eero Ritalan hulvaton ura: ”Oli ihan pimeä kokemus voittaa Loiri ja Edelmann”

Näyttelijä Eero Ritala, 31, vaikuttaa ihmiseltä, jolta onnistuu kaikki.
Valmistuttuaan Teatterikorkeakoulusta 2008 hän pääsi heti näyttelemään maineikkaaseen Q-teatteriin Helsingissä.

Kahden vuoden kuluttua Eero nauratti jo television lauantai-illassa parhaaseen katseluaikaan. Hänen Putous-sketsihahmonsa Jone Riksusta teki karatepotkuja styroksinen pyöräilykypärä otsalla keikkuen ja kehotti ihmisiä imemään parsaa.

Supersuositun Putouksen jälkeen Eero halusi yllättäen tehdä muita hommia.

– Kun on kuullut omaa hokemaa monta sataa kertaa metrossa, ei ole enää varma, kiinnostaako mua tällainen.

Jonkun muun sanomana kommentti voisi kuulostaa ylimieliseltä, mutta Eero Ritala huokuu merkillistä rauhaa. Niin kuin vain ihminen, joka on paikkansa löytänyt.

– Nuorena minulla oli ehdottomia mielipiteitä. Olen sittemmin vähän rauhoittunut. Enää ei tarvitse säntäillä joka suuntaan. Itsetuntoa on tullut.

– Kun on päässyt tekemään, huomaa, että minulla ei ole mitään hätää. Voi keskittyä työhön eikä tarvitse pelätä. Se antaa levollisen olotilan.

”Pimeä kokemus”

Helmikuussa 2013 Eero Ritalan kirjahyllyyn ilmestyi valkoinen kipsiukko. Vielä muutama vuosi aiemmin Eero ihasteli ystävänsä Jani Volasen Jussi-patsasta, eikä voinut kuvitellakaan, että hänellä olisi kohta samanlainen pysti hyllyssään.

Parhaan miespääosan Jussi-palkinto napsahti elokuvasta Kulman pojat. Vesa-Matti Loiri ja Samuli Edelmann olivat myös ehdolla.

– Yllätyin voitosta, enkä saanut mitään järkevää sanottua. Oli ihan pimeä kokemus voittaa Loiri ja Edelmann.

Sittemmin Eero on kunnostautunut muun muassa Q-teatterin menestysnäytelmässä Kaspar Hauser. Hän on myös yksi Nelosen suositun Vino Show’n jäsenistä.

– Olen saanut tehdä monipuolisia rooleja, ja olen siitä tosi iloinen. Näyttelijä ei ole koskaan valmis. Jokaisesta roolista lähdetään aina nollasta.


Parhaillaan elokuvateattereissa pyörivässä draamakomediassa Päin seinää Eero näyttelee ongelmanuorten kanssa kamppailevaa ylä-asteen opettajaa, jolla ei ole omakaan elämä kunnossa.

Eerolla on itselläänkin opettajatausta. Hänen äitinsä on rehtori ja veli opettaja. Ennen Teatterikorkeakoulun aloittamista Eero oli vuoden tarkkailuluokan apuopettaja.

– Oppilailla oli rankkoja taustoja. Ymmärsin, miksi he eivät aina jaksaneet keskittyä opetukseen. Oli tosi mielenkiintoista miettiä, miten saada haasteelliset tapaukset oppimaan ja hieno voitto, kun joku innostui jostain. Toivoa on olemassa.

Näyttelijäkin on Eero Ritalan mielestä eräänlainen toivon lähettiläs. Näyttelijän tehtävä on hänen mielestään tuoda näkyville erilaisia ihmiskohtaloita, tilanteita ja tunteita. Ja saada katsoja naurun ja itkun kautta tuntemaan, että me olemme kaikki hulluja, mutta sille ei voi mitään.

– Esimerkiksi Kaspar Hauserissa oli lähestulkoon mielisairaita ihmisiä. Uskon, että katsojat pystyivät samaistumaan heihin. Ehkä se helpottaa ja tuo lohtua, että ei ole yksin tunteidensa kanssa.

”Nautin lavalla olosta”

Eero Ritala tiesi jo nuorena, että hänestä tulee näyttelijä. Hän syntyi 1982 Espoossa Siikajärvellä kolmilapsisen perheen kuopuksena. Kun hän oli viisivuotias, perhe muutti Kirkkonummelle Masalaan.

– Olen ihan perusradanvarsilapsi ilman minkään näköistä draamaa. Pelasin jalkapalloa ja olin musiikkiluokalla. Olen ollut aina samanlainen kuin nytkin, kauhean hyväntuulinen.

Nuori mies teki ensimmäiset roolinsa 11-vuotiaana Masalan nuorisoteatterissa, jossa hänet nähtiin muun maussa Taikuri Otsissa Peltimiehen roolissa.

– Nautin lavalla olosta. Siitä tulee hyvä olo.

Usein näyttelijät sanovat näyttelevänsä voittaakseen ujoutensa. Eero on toista maata.

– Minulla ei ole sitä ongelmaa ollut. En ole ikinä ollut ujo. Olen ollut pienestä asti ulospäin suuntautunut ja tullut toimeen erilaisten ihmisten kanssa.

Eero Ritala ei ole myöskään joutunut käymään terapiassa päästäkseen eroon rankasta roolista.

– Ei minulla ole sellaista, että menisin kotona syövereihin ja velloisin masentuneena. En tee sillä tyylillä töitä, mutta ymmärrän, että näyttelijän työ on henkilökohtainen ammatti.

– Jokainen tehköön tyylillään, jos se vaan tuntuu itsestä oikealta. Näyttelijät tekevät työtä omalla kehollaan. Kukaan ei voi sanoa, että tuo ei ole oikein.

Kännykkä piippaa pöydällä. Nyt löytyy Eero Ritalan ensimmäinen heikko kohta. Hän on nimittäin kertonut, ettei suutu mistään, ellei jonossa kiilaamista lasketa. Silloin hän muistuttaa kohteliaan tiukasti yhteisistä jonotussäännöistä.

Eero Ritala vilkaisee puhelintaan ja huokaisee.

– Olen huono puhumaan puhelimessa. Nytkin on tullut kolme puhelua. Pidän puhelimen äänettömällä. Harvoin vastaan puheluihin. En pidä siitä ajatuksesta, että pitäisi aina olla tavoitettavissa. Nykyään tuntuu, että ihmisillä on oikeus olla vihainen, jos ei vastaa heti puhelimeen.

Eero Ritala kuvailee itseään optimistiksi, joka ei ole koskaan jaksanut murehtia oikein mistään. Hän ei osaa pelätä tulevaa.

– En jaksa huolehtia siitä, pysynkö terveenä tai riittävätkö työt. Keskityn tähän hetkeen. Ajattelen, että hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita. Ja jos ei tapahdu, asioiden on tapana selvitä. Olen onnellinen, että asiat ovat menneet hyvin.

Harrastuksia laidasta laitaan

Vapaa-aikanaan Eero soittaa kitaraa, ukulelea ja kuuntelee musiikkia. Yksi lempipuuhista on toimia DJ:nä kavereiden synttäreillä ja soittaa mitä tahansa musiikkia paitsi heviä.

Eero harrastaa myös ruoanlaittoa. Siksi hän on ehdottanut tapaamispaikaksi Hietalahden kauppahallia, joka on monen kulinaristin mekka.

– Tykkään laittaa ruokaa, koska omassa ammatissa pääsee aika vähän tekemään käsillä. Kokatessa pääsen puuhastelemaan itse alusta loppuun. Teen melkoisen hyvää lammaspataa. Tänään olisi kiva tehdä kalaa.

Kuka pääsee Eeron illallisseuraksi, jää arvoitukseksi. Suosikkinäyttelijä asuu Helsingin Kalliossa yksin. Sen enempää hän ei suostu yksityiselämäänsä raottamaan.

Vuosi sitten Eeron avopuoliso oli vielä Kulman pojat -elokuvan vastanäyttelijä Lotta Kaihua.


Alkaa tuntua, että Eero Ritala on harvinaisen tasapainoinen ihminen. Vai onko hän vain hyvä näyttelemään onnellista? Miehen historiasta ei löydy edes yhtään kriisiä.

– Olen varmaan maailman tylsin haastateltava, kun kaikki asiat ovat koko ajan hyvin. Toki kyllähän sitä joskus marraskuisena maanantaina miettii, miksi en ole töissä Karibialla surffikoulussa, mutta se on vain väsymystä.

– Ja sitten kun on esitys nro 38 ja sali on puolilleen myyty, pitää vähän etsiä motivaatiota, että miksi tätä tekee. En kuitenkaan jaksa velloa tunnetiloissa enkä jaksa kriiseillä. Siitä ei ole hyötyä. Koen, että positiivisuus on sisäsyntyistä. En ole opetellut sitä. En ole Sarasvuo-tyyppinen positiivisuusintoilija. Eihän kaikkien ihmisten asiat ole hyvin.

”Olen oikeassa paikassa”

Eero Ritala niistää. Hänellä on sukurasitteena nenäontelot tukossa. Mitä enemmän pakkasta, sitä nuhaisempi hän on.

– Minulla on ollut varmaan koko elämän nuha. Olen tottunut siihen.

Palataan vielä kriiseihin. Eikö elämässäsi ole mitään asiaa, joka voisi olla toisin?

– Se on hyvä kysymys. Minulla on olo, että olen oikeassa paikassa. Mutta jos miettii töiden kannalta, olisi mielenkiintoista tehdä ulkomailla töitä esimerkiksi Ruotsissa. Olisi mielenkiintoista näytellä toisella kielellä, mutta sekään ei ole sellainen asia, että tämä vahvasti puuttuu, Eero Ritala miettii ja pitää pienen tauon.

Sitten silmiin tulee eloisa katse.

– Nyt tiedän. Purjevene minulta puuttuu. Rakastan ajatusta, että voisin viettää kesän saaristomerellä hissukseen. Aikoinaan tyttöystäväni vanhemmilla oli purjevene.

– Olisi myös hienoa esittää Rockya tai Ramboa. Ne ovat pompöösejä yhden ihmisen sankaritarinoita. Jos hahmot veisi teatteriin, olisi kiinnostavaa nähdä, saisiko niistä mitään sympaattista.
Parhaillaan Eero Ritala kirjoittaa Jani Volasen ja muun työryhmän kanssa ensi syksynä Q-teatterissa nähtävää näytelmää.

Viime viikolla Jussi-ehdokkuuden Päin seinää -elokuvasta saaneella näyttelijällä on nyt pieni loma.

– Tällä hetkellä tyhjät hetket tuntuvat tosi hyvältä. Olen päässyt tekemään paljon. Ei ole taloudellista tai henkistä pakotetta.

Hektinen elämä on nykyään monelle kunnia-asia, mutta Eero Ritala ajattelee toisin.

– Jos saisin päättää, mitä teen, niin nostaisin jalat pöydälle ja laiskottelisin enemmän. Laiskottelu on parasta mitä tiedän. Vietän usein sunnuntait kotona. Kuuntelen musaa, syön pitkän aamiaisen ja luen paksun sunnuntai-Hesarin. Sitten katson jonkun leffan ja mietin, mitä teen iltaruoaksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

    4. 4

      Voimakas matalapaine vyöryy Jäämereltä – meteorologi: ”Voidaan päästä jopa myrskylukemiin”

    5. 5

      Kommentti: Miksi Soinin sairausloman pituutta peiteltiin?

    6. 6

      Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

    7. 7

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    10. 10

      HS: Pojan kiusaaminen jatkui vuosia – lopulta henkinen kestokyky romahti täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    8. 8

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

    4. 4

      Voimakas matalapaine vyöryy Jäämereltä – meteorologi: ”Voidaan päästä jopa myrskylukemiin”

    5. 5

      Kommentti: Miksi Soinin sairausloman pituutta peiteltiin?

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. Näytä lisää