Tatu, Daniel, Taneli

Viihde

Valikko

Viihde

Mikko Kouki Tainola Show'ssa: ”On karmeaa joutua väärien huhujen kohteeksi”

tainola show
Näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja ja myös teatterinjohtaja Mikko Kouki paljastaa Tainola Show'ssa, kuinka karmeaa on joutua väärien huhujen kohteeksi ja miten siitä selviää.
Uudessa Vares Sheriffi -elokuvassa näyttelevä Mikko Kouki naurahtaa miettiessään, millä nimikkeellä hän haluaisi itseään kutsuttavan. Mies on saanut käsikirjoitus-Jussin, hän on näytellyt teattereissa ja oikeastaan kaikissa ohjaaja Aku Louhimiehen elokuvissa.

Uudessa Vares-elokuvassa Kouki näyttelee viikkolehden toimittajaa.

– En ole ottanut keneltäkään neuvoja, mutta olen katsonut teitä toimittajia. Roolihahmoni on itsevarma ja röyhkeä sekä määrätietoinen. Hän ei kunnioita ketään, Kouki maalailee rooliaan.

Mikko tunnustaa Tainola Show'ssa, että lehdistössä häntä on kohdeltu kaltoin.

– Minusta on kirjoitettu muutamia juttuja, joista en ole tunnistanut itseäni. Yksi juttu oli jopa täyttä puppua. Juttu väitti, että olin ollut ympäri päissäni jossain. Olin kuitenkin liikkeellä autolla ja join kahvia. Tekstissä väitettiin vielä, että minut olisi poistettu ravintolasta.

– Soitin lehteen ja toki he korjasivat asian, mutta hyvin pienellä. Tuo kokemus oli kaiken kaikkiaan hyvin hämmentävä. Kävimme sen myös omassa perhepiirissä läpi ja se unohdettiin, hän kertoo.

Katso haastattelu videolta ja lue koko juttu päivän lehdestä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Matkustajakone laskeutui Joensuuhun yhdellä moottorilla

    3. 3

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    4. 4

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    5. 5

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    6. 6

      Poliisilta lisätietoa Imatran kolmoissurmasta: Aseen omistajaa ei epäillä rikoksesta

    7. 7

      Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

    8. 8

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    9. 9

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    10. 10

      Torille! Suomalainen Jesse voitti Yhdysvalloista miljoona dollaria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    9. 9

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    10. 10

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Matkustajakone laskeutui Joensuuhun yhdellä moottorilla

    3. 3

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    4. 4

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    5. 5

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    6. Näytä lisää