Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

Krista Kosonen Kingistä: Näissä kohtauksissa on ollut pokassa pitelemistä

Kingi
Näyttelijä Krista Kosonen on revennyt nauruun suorissa lähetyksissä, muttei pidä sitä niin vakavana asiana.
Krista Kosonen kertoo Kingi-ohjelmassa esittämänsä romanilaulajan Tsiisus Niemisen vedonneen etenkin hänen naispuolisiin ystäviinsä, vapaa-ajalla ihmiset eivät ole tulleet Kososelle hahmosta kommentoimaan.

Suomen suosituimpiin näyttelijöihin kuuluvaa Kososta on usein ylistetty monipuolisuudesta. Kingissä Krista on hauskuuttanut imitoimalla julkisuudesta tuttuja miehiä kuten laulaja Robinia ja Duudsoneiden Jukka Hildéniä.

– Mieshahmojen esittäminen on osa työtäni. En ajattele, että näyttelen miestä, vaan että näyttelen jotain henkilöä. Toisilla heistä on viikset ja toisilla ei. Ja kai seitsemän vuoden teatteriopiskelut ovat auttaneet tässä, Krista naurahtaa.

Välillä pokan pitäminen suorissa jaksoissa on hankalaa ammattilaisellekin.

– Välillä on aika pitkiä viikkoja ja lähetyspäivä on pitkä aamusta iltaan. Ei ole vaarallista, jos repeää, mutta ei näyttelijöiden naureskelua ole kivaa koko ajan katsella.

Kingin näyttelijöistä Krista ei osaa valita sellaista, jonka kanssa pokka on vaikeinta pitää.

– Tuntuu, että kaikkien kanssa. Vaikeaa oli esimerkiksi silloin kun Iina (Kuustonen) oli Uniikkina tai Armi (Toivanen) Spedenä, myös se nauratti kun Jaska (Jaakko Saariluoma) tanssi lätkävaatteissa. Kyllä ohjelmaa tehdessä usein naurattaa, Krista kertoo.

Kosonen kertoo itsekin tuntevansa Suomen romaneita henkilökohtaisesti, muttei ole saanut heiltä palautetta sketsihahmostaan.

–  Halusin tehdä sellaisen henkilön, joka olisi hurmaava ja itsevarma. Mietin, minkälaisia ihmisiä osallistuu laulukilpailuihin ja yleistäen niihin osallistuvilla romaneilla on komea ääni, Krista kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    4. 4

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    5. 5

      Kerrostalorapun postit katosivat mystisesti ja löytyivät junasta – asukas jakoi postin naapureilleen

    6. 6

      Imatran kolmoissurman tutkinnanjohtaja: ”Tiedämme, mistä epäilty on tekopaikalle tullut”

    7. 7

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    8. 8

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    9. 9

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    10. 10

      Arttu Wiskari avoimena rakkauselämästään Annassa: Joutui pahasti petetyksi – ”Pystyisin antamaan anteeksi, jos...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    7. 7

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    8. 8

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    9. 9

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    10. 10

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    4. 4

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    5. 5

      Kerrostalorapun postit katosivat mystisesti ja löytyivät junasta – asukas jakoi postin naapureilleen

    6. Näytä lisää