Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Lapsettomuudesta kritisoitu Jennifer Aniston teki haastattelussa henkilökohtaisen paljastuksen

Hollywood
Joulukuussa näyttelijä hermostui jatkuviin kyselyihin vauva-aikeista, mutta kertookin nyt toivovansa vielä jonain päivänä olevansa äiti.
Näyttelijä Jennifer Aniston, 45, hermostui joulukuussa jatkuviin kyselyihin hänen ja hänen kihlattuna Justin Therouxin, 43, lisääntymisaikeista ja kertoi haastattelussa, ettei pidä itseensä kohdistuvista paineista hankkia lapsia, eikä siitä, että lapsettomat naiset leimataan itsekkäiksi.

– Vaikka vaginasta ei ole tullut lasta, voi silti olla äidillinen – koiria, ystäviä, ystävien lapsia kohtaan. Minusta sanotaan jatkuvasti, että olin niin uraorientoitunut ja keskittynyt vain itseeni, että en halua olla äiti ja kuinka itsekästä se on, Jennifer laukoi joulukuisessa Allure-lehden haastattelussa.

Tuoreimmassa Hollywood Reporter -lehden numerossa näyttelijä kuitenkin myöntää haluavansa lapsia jonakin päivänä.

– Olen niin uupunut tähän aiheeseen. Hermostun aiheesta puhuttaessa, koska se on todella henkilökohtaista. Kuka tietää tuleeko niin tapahtumaan? Haluamme kyllä. Teemme parhaamme, Aniston sanoi haastattelussa.

Aniston myös huomauttaa, että uskoo tulevaisuudessaan olevan kaikenlaisia seikkailuja.

– On olemassa jotain suurempaa, minkä tekemisestä olen kiinnostunut. Voi olla, että kyseessä ovat työt, enemmän luovuutta vaativat hommat tai lisää hyväntekeväisyystyötä maailmalla. Se voi olla myös vauva. Tiedän, että minulla on isompi tarkoitus. Se on kuin palapeli, jonka palasia en ole vielä osannut laittaa yhteen. Mutta jokin suurempi kuitenkin kutsuu minua, Aniston pohtii.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    2. 2

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      X Factor -finaalista odotettavissa massiivinen megaspektaakkeli – Saara Aalto pääsee esiintymään jättiyleisölle

    5. 5

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    7. 7

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto on X Factor -finaalissa! Miten käy muiden kilpailijoiden?

    8. 8

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    9. 9

      Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

    10. 10

      Poliitikkotoverit järkyttyivät Tiina Wilén-Jäppisen kuolemasta: ”Vasta eilen sain häneltä sähköpostia, ja nyt häntä ei ole”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    2. 2

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      X Factor -finaalista odotettavissa massiivinen megaspektaakkeli – Saara Aalto pääsee esiintymään jättiyleisölle

    5. 5

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    6. Näytä lisää