Sampsa

Viihde

Valikko

Viihde

Marjo Sjöroos missi-Beasta: Upea tyttö, mutta liikaa senttejä lantiolla ja reisissä

Miss Suomi Bea Toivosen menestys Miss Universum -kisoissa oli senteistä kiinni.
Miss Suomi Bea Toivonen joutui pettymään sunnuntai-iltana Miamissa, Yhdysvalloissa järjestyssä Miss Universum -kilpailussa.

Bea, 22, ei tullut valituksi kilpailun 15 finalistin joukkoon ja joutui seuraamaan voittajien kruunausta sivusta.

Vuoden 2014 Miss Universumiksi valittiin Miss Kolumbia Paulina Vega. Vegan perintöprinsessoiksi valikoituivat järjestyksessä Miss Yhdysvallat Nia Sanchez, Miss Ukraina Diana Harkusha, Miss Hollanti Yasmin Verheijen sekä kisan suurin ennakkosuosikki Miss Jamaika Kaci Fennell.

Suomen missikeisarinna Sunneva Kantola oli paikan päällä Miamissa seuraamassa finaalia. Hän oli erittäin tyytyväinen Bean esiintymiseen ja suoritukseen finaalissa.

– Finaalin seuraaminen oli superjännittävää, ja olen todella tyytyväinen Beaan ja siihen, miten hienosti hän suoriu tui kilpailusta. Totta kai Bean puolesta harmittaa, ettei hän päässyt 15 parhaan joukkoon, koska mielestäni Bea oli ihan samalla viivalla parhaidenkin tyttöjen kanssa, Kantola kertoi Ilta-Sanomille.

– Mutta kun kyse on tuomarien päätöksestä, on syitä putoamiseen mahdotonta arvailla. Kaikki suomalaiset saavat joka tapauksessa olla ylpeitä Beasta.

”LIIKAA SENTTEJÄ LANTIOLLA JA REISISSÄ”

Suomen missi- ja mallipiirien konkari, mallitoimisto Fashion Teamin toimitusjohtaja Marjo Sjöroos oli myös hyvin yllättynyt, ettei Beaa valittu kilpailun 15 kauneimman joukkoon.

– Beahan on aivan upea tyttö. On ihme, ettei hän päässyt finalistien joukkoon. Pidin Bean olemusta aivan upeana, Marjo Sjöroos sanoi Ilta-Sanomille.

– Olen nähnyt Bean vain kuvissa, enkä ole tavannut häntä, mutta kuvien perusteella hän on todella näyttävä kaunotar. Hän on ensimmäinen Miss Suomi pitkään aikaan, jota katsoin ja ajattelin, että tämä tyttö voisi menestyä hyvin Miss Universum -kisassa.

Sjöroos näki kuitenkin muutamia mahdollisia syitä, miksi Bea ei yltänyt kisassa aivan kärkisijoille.

Bea oli pituudeltaan samaa luokkaa kuin Miss Universumiksi valittu kolumbialainen Paulina Vega, mutta muutamissa kriittisissä mitoissa oli Sjöroosin mukaan ratkaiseva ero.

– Beahan on pitkä nainen, ja siksi hänellä on hieman isot luut. Siitä johtuen hänellä on ehkä hieman liikaa senttejä lantiolla ja reisissä. Ja kuvien perusteella ehkä kasvoissakin hänellä on liikaa pyöreyttä ollakseen aivan Miss Universum -tittelin arvoinen. Ehkä hän oli hieman isomman kokoinen kuin kärkisijoille sijoittuneet tytöt.

– Mutta kaikesta huolimatta Bea on erittäin näyttävä nainen, ja olisi ehdottomasti voinut ansaita finaalisijan.

Sunneva Kantolan mukaan Bea otti finaalista putoamisen rauhallisesti.

– Kun tapasimme Bean kisan jälkeen, hän oli lähinnä helpottunut ja varsin tyytyväinen, Kantola kertoi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  3. 3

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  4. 4

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  5. 5

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  6. 6

    Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

  7. 7

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  8. 8

    Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

  9. 9

    ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

  10. 10

    X Factor -finalisti Matt Terry aiheutti fanimylläkän – brittilehden paljastus: Tuotantoyhtiö puoltaa Mattin voittoa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  2. 2

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  3. 3

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  4. 4

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  5. 5

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  6. 6

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  7. 7

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  8. 8

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  9. 9

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  10. 10

    Robin, 18, kiemurteli toimittajien tentissä Linnan jatkoilla – boolia nautittu: ”En ihan kahdeksaksi ole kouluun menossa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  3. 3

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  4. 4

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  5. 5

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  6. Näytä lisää