Heli, Heljä, Helinä

Viihde

Valikko

Viihde

Angelina Jolie IS:lle: Rakastan ohjaamista enemmän kuin näyttelemistä

Erikoishaastattelu
Angelina Jolie kertoo IS:lle ohjaamisen jättävän perhe-elämälle enemmän aikaa.
Oscar-voittaja Angelina Jolie, 39, istuu edessäni ja on oikeasti yhtä hoikka kuin kuvista voi todeta. Hän kiittää suomalaisesta suklaasta, jonka hänelle ojennan.

– Annan nämä suklaat lapsilleni, hän sanoo.

Näyttelijänä tunnetuksi tullut Jolie on viime vuosina ryhtynyt ohjaajaksi. Hänen viimeisin ohjaustyönsä Murtumaton (Unbroken, 2014) tulee Suomen-ensi-iltaan tammikuun lopussa. Se kertoo olympiajuoksija Louie Zamperinista, jonka lentokone putosi Tyyneenmereen toisen maailmansodan aikaan. Zamperini pelastautui lautalle, jolla hän sinnitteli tovereineen hengissä toista kuukautta. Lopulta he joutuivat japanilaisten sotavangeiksi.

Oman kalenterinsa valtija

Rankan tarinan valkokankaalle kääntänyt Jolie kertoo Ilta-Sanomille nauttivansa enemmän ohjaajan työstä kuin näyttelemisestä.

– Olen kiitollinen näyttelijän urastani, mutta en rakasta sitä. Rakastan enemmän ohjaamista. On kuitenkin myönnettävä, että minulla on muutama roolityö kiikarissa. Jos saan osat, teen ne ja keskityn sen jälkeen enemmän ohjaamiseen, seuraavaksi Kleopatra-elokuvan tekevä Jolie kertoo.

Ohjaajana työskenteleminen antaa Jolielle myös enemmän vapauksia olla oman kalenterinsa valtija. Hän kertoo pystyvänsä ohjaajana ollessaan viettämään enemmän aikaa lastensa kanssa. Murtumattoman kuvauksissa Australiassa mukana olivat kaikki lapset, joista vanhin, 13-vuotias Maddox, sai käydä myös kuvauspaikoilla.

– Murtumaton vei elämästäni kaksi vuotta. Ensin tein taustatyötä, ja sitten alkoivat filmaukset. Taustatyötä tehdessäni otin lapseni lounaille mukaan ja muuten olin kotona miettimässä tulevia kuvauksia. Kuvausten jälkeen tulin kotiin ja sain olla näin lasteni kanssa.

 

Olen kiitollinen näyttelijän urastani, mutta en rakasta sitä. Rakastan enemmän ohjaamista.

Angelina Jolieta ja hänen Oscar-voittaja miestään, näyttelijä Brad Pittiä, on kehuttu loistovanhemmiksi. Heillä on kuusi lasta, joista biologisia kolme: Maddox, 13, Pax, 11, Zahara, 9, Shiloh, 8 ja kuusivuotiaat kaksoset Vivianne ja Knox.

– Olemme tiivis perhe, ja meillä on upea lähipiiri. Meillä on myös täydellinen luottamus niin toisiimme, lapsiimme kuin ystäviimmekin. Kotona lapset katsovat toistensa perään, jos vanhemmat eivät aina ehdi. Istumme yhdessä iltaisin ja vietämme aivan tavallista perhe-elämää: katsomme elokuvia ja syömme illallista yhdessä.

– Tällainen elämä on mielestäni oikeaa elämää. Haluamme Bradin kanssa olla lastemme elämässä läsnä ja hoidamme heitä mielellämme. Olemme myös päättäneet asua pääosin Ranskan-talossamme, Angelina sanoo.

Brad Pitt kertoi aikoinaan haastattelussani pariskunnan ajoittavan työnsä siten, että jompikumpi on aina lasten kanssa. Murtumattoman aikana niin ei kuitenkaan käynyt, sillä Pitt filmasi samaan aikaan omaa toisen maailmansodan aikaan sijoittuvaa Fury-elokuvaansa.


Angelina Jolie on saanut kosketusta äitiyden eri puoliin myös roolitöissään. Aiemmin hän on antanut elokuvissa kasvonsa sekä Aleksanteri Suuren (2004) että Beowulf-animaation (2007) Grendel-hirviön äidille.

”Lapset kirjoittivat vihkivalamme”

Äskettäin Angelina Jolie paljasti italialaisessa lehdessä hänen ja Bradin avioituneen jo heinäkuussa, mutta hääjuhla ja siunaus suoritettiin myöhemmin heidän Ranskan linnassaan elokuussa.

– Se oli perhetilaisuus, jossa Bradin Jane-äiti osti kukat, Pax leipoi kakun ja lapset kirjoittivat yhdessä vihkivalamme. Valoissa he pyysivät, että aina kun meillä on sanaharkkaa Bradin kanssa, meidän pitää sen jälkeen osata pyytää anteeksi, Angelina paljasti lehdessä.

Aviomiestään Jolie on kehunut inspiroivaksi ja myös upeaksi isäksi. Brad Pitt on vaimonsa sanojen mukaan hyvin omistautunut perheelleen ja tekee uravalintojaan ajatellen ensin perhettään.

– Hänellä ovat elämänarvot kohdallaan, ja se miten hän kohtelee minua ja lapsiamme, on ainutlaatuista. Kutsumme toisiamme honey-sanalla.

Yhteinen elokuva aviomiehen kanssa

Pariskunta on niin varma rakkaudestaan, että he tekivät yhdessä Maltalla viime vuonna elokuvan By the Sea, joka tulee elokuvateattereihin tänä vuonna. Angelina toimi elokuvassa ohjaajana, mutta myös näytteli pääosaa miehensä kanssa. Tarina kertoo avioparista, joka on ajautunut liitossaan kriisiin.

– Kun viimeksi teimme Mr. and Mrs. Smith -toimintaseikkailun, se oli kevyt ja hauska, mitä By the Sea ei ole. Pitkä yhdessäolomme auttoi tämän uuden elokuvan teossa ja sen käsikirjoituksessa olleiden kriisien esittämisessä, Jolie kertoo.

Jo 14 vuotta erikoislähettiläänä

Angelina Jolie on kasvanut kapinallisesta nuoresta näyttelijästä vakavasti otettavaksi naiseksi. Hän on toiminut jo 14 vuotta YK:n hyväksi ja on nykyisin YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n erityislähettiläs. Jolieta on kiitelty siitä, että hän on antanut myös omaa rahaansa naisten aseman parantamiseksi kriisialueilla. Viime lokakuussa Britannian ulkoministerin William Haguen ehdotuksesta Englannin kuningatar Elisabet II palkitsi Jolien tämän YK-työstä Dame-arvonimellä. Tosin Jolie ei saa käyttää tuota arvonimeä kuin Englannissa.


Kun Angelinalta kysyy, millainen hänen mennyt vuotensa oli, hän vastaa:

– Olen avioitunut rakastamani miehen kanssa, vanhimmasta lapsestani on kasvanut teini-ikäinen poika ja sain tehdä tämän tärkeän elokuvan.

Ei hullumpi vuosi.

Murtumaton-elokuva nyt Suomen elokuvateattereissa.
  • Angelina Jolie

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    5. 5

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    6. 6

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    7. 7

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    8. 8

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    9. 9

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    10. 10

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    5. 5

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. Näytä lisää