Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Maria Sidin suuri päätös: Koko perhe muuttaa Ruotsiin! ”Jaksankohan ruotsalaisten tohinaa?”

Uusi Tv-lehti
Maria Sid lensi viime vuonna useita kertoja viikossa Ruotsin ja Suomen välillä, mutta ehti silti Kätevän emännän kuvauksiin.
Torstaina 12.2. TV2-kanavalla alkava Kätevän emännän juhlat on jo viides kausi suositusta Kätevä emäntä -sketsisarjasta. Näyttelijä-ohjaaja Maria Sid on ollut mukana alusta asti.

Nyt alkavalla kaudella sarjan teemana on suomalaiset juhlat. Kymmenen osan aikana käydään häissä, juhannusjuhlilla, pikkujouluissa ja monissa muissa bakkanaaleissa.

Paljon Ruotsissa työskentelevällä Marialla on ollut sovittelemista aikataulujen kanssa. Esimerkiksi kohtauksia pullonpalautusautomaatilla kuvatiin viime vuonna öiseen aikaan eräässä marketissa.

– Muistelen, että tulin iltamyöhään lentokoneella Ruotsista Helsinki-Vantaalle ja menin suoraan markettiin. Siellä minut meikattiin ja puettiin, minkä jälkeen tehtiin sketsikuvauksia, ja sitten menin kotiin. Älä kysy, mitä vuorosanoja minulla oli silloin – en todellakaan muista, Maria sanoo.

Työt Ruotsissa jatkuvat

Tämän hetken päätyö Maria Sidillä on iso rooli Mamma Mia -musikaalissa Helsingissä. Hänellä on viime vuosina pitänyt todella kiirettä myös Ruotsissa. Maria on tehnyt tv-sarjoja, elokuvia ja ohjannut syksyllä Kristina från Duvemåla -musikaalin Göteborgiin, josta se siirtyy toukokuussa Tukholmaan.

– Nyt olemme päättäneet muuttaa koko perhe Ruotsiin syksyllä. Vain 20-vuotias esikoiseni saattaa jäädä Suomeen ainakin aluksi, Maria kertoo.

Hiukan minua pelottaa, jaksanko sitä ruotsalaisten tohinaa ja touhua.

Hän arvostaa ruotsalaisissa muun muassa sitä, että työelämässä naisiin ja miehiin suhtaudutaan jo tasa-arvoisesti. Silti Maria tuntee olevansa paljon enemmän suomalainen kuin ruotsalainen. Täällä hän kokee rauhoittuvansa.

– Hiukan minua pelottaa, jaksanko sitä ruotsalaisten tohinaa ja touhua. On kuitenkin kivaa näyttää lapsille, että voi elää ja tehdä työtä maailman eri paikoissa. Kaikki ovat iloisia muutosta.

Lue lisää Mariasta ja TV2:n Kätevän emännän juhlat -ohjelmasta uudesta Ilta-Sanomat Tv-lehdestä (7/15)! Oheisella videolla Maria Sid vierailee Tainola Show’ssa viime lokakuussa.

Uudessa Ilta-Sanomat Tv-lehdessä lisäksi:

  • IS Rakkausviikko: tv-sarjojen ihanimpien lemmenparien vaiheet
  • Amerikkalaisneitoset uskoivat näyttelijän oleva prinssi Harry tosi-tv-sarjassa
  • Viime vuonna kuolleen Robin Williamsin viimeinen rooli oli mainosmies Luovat hullut -sarjassa
  • Tosi-tv-sarja puhelinmyyjistä alkaa – ex-puhelinmyyjä muistelee karmeita kokemuksiaan
  • Kahdeksan sarjan juonipaljastukset, kahdeksan sivun ristikkoextra ja kaikkien viikon tv-elokuvien arviot
  • ...ja paljon muuta!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    8. 8

      Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

    9. 9

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    10. 10

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    6. Näytä lisää