Keijo

Viihde

Valikko

Viihde

Satuhäiden nuoripari kasvoi liitossaan aikuiseksi - ”moni povasi eroa”

SATUHÄÄT
Satuhäissä avioituneilla Suvilla ja Johanneksella on kaksi lasta.

MUSTATUKKAISET 19-vuotiaat Suvi ja Johannes Honkanen olivat rakkaudesta sekaisin, kun he solmivat TV2:n suositussa Satuhäät-ohjelmassa toiseen kertaan liittonsa Porin Yyterin rannalla vuonna 2009.

Edellisenä vuonna he olivat käyneet maistraatissa vihillä vain kolme kuukautta seurustelun aloituksen jälkeen. Nyt kesäisellä hiekkarannalla vihkimisen sai hoitaa Johanneksen isä, joka on pappi.

Näihin muistoihin palataan Satuhäät-ohjelman kymmenennen kauden avausjaksossa 23. helmikuuta, jossa kerrotaan, mitä pareille kuuluu nyt.

– Ollaan oltu yli kuusi vuotta naimisissa ja meistä on tullut aikuisia, nauravainen Suvi pohtii IS:lle.

24-vuotias Johannes on turva-alan töissä ja Suvi kotiäitinä, joka opiskelee Helsingin avoimessa yliopistossa psykologiaa. Avioparille on syntynyt jälkikasvua: 4-vuotias Skye Ester ja 2-vuotias Lynn Silver.

– Avioliitto ja lapset ovat olleet kasvatuskeino. Suvi oli kypsä jo suhteen alussa, mutta minä olin se lapsellisempi versio, Johannes puntaroi.

ARKIELÄMÄN keskellä on selkeää, että he ovat edelleen hyvin rakastuneita. Sellainenkin päätös on tehty, että Johannes vaihtaa lasten vaipat ja Suvi hoitaa muut työt.

– Aluksi rakkaus oli sellaista lapsellista ja sokeaa. Nyt se on vakaalla pohjalla, Suvi aloittaa.

– Rakkaus ei ole hävinnyt mihinkään. Onko se sitten tunne vai tietty halu osoittaa vaimolle, että haluan olla aina tässä avioliitossa, Johannes sanoo.

– Järjettömän moni sanoi ohjelman jälkeen, että maksimissaan vuoden aikana eroamme. Nyt on kuusi vuotta kulunut ja loppua ei näy.

Satuhäiden jälkeen satoi muitakin haukkuja.

– Sanottiin, että olemme värjänneet hiukset samalla tukusta hankitulla värillä ja sain kommentteja, että olen lihava. Lasten jälkeen laihduin nopeasti ja nyt mietin, että kunpa saisin olla noin muodokas kuin silloin, Suvi nauraa.

Suvi oli mukana Huippumalli haussa- ohjelmassa vuonna 2008, mutta hän jätti leikin kesken sairastuttuaan. Hänet leikattiin ohjelmasta pois.

– Jouduin tiputukseen, tulehdusarvot olivat huipussaan. Ehkä se oli psyykkistä, kaipasin niin omaan kotiin. Luopuminen oli kyllä helpotus.

Häntä on pyydetty yhä mallintöihin, vastikään Suvi oli Hesburgerin nettimainoksessa mallina.

Helsinkiläistyneen nuoren parin elämässä on yksi muutos ollut enemmän kuin pysyvää: nyt on menossa jo kahdeksas yhteinen asunto.

– Asuin 15 vuotta Itävallassa, jossa isäni oli pastorina. Muutimme 15 kertaa, joten tämä muuttaminen tuntuu jatkumolta. Ollaan päätetty juurtua pariksi vuodeksi nykyiseen asuntoon, ennen kuin ostetaan asuntosäästötilillä omakotitalo, Johannes sanoo.

Satuhäät 23.2. Yle TV2 klo 21.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 00 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    5. 5

      Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

    6. 6

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    7. 7

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    8. 8

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    9. 9

      Kannattaako sukkia käyttää nukkuessa?

    10. 10

      Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    9. 9

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    10. 10

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 00 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    5. 5

      Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

    6. Näytä lisää