Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

Pia Lamberg julkaisi meikittömän selfien - lähes tunnistamattoman näköinen

Yhdysvalloissa uraa rakentava Pia Lamberg julkaisi itsestään luonnollisen kuva.
Mallina ja näyttelijänä Los Angelesissa työskentelevä Pia Lamberg on tarkka ulkonäöstään. Lamberg kertoi Ilta-Sanomien haastattelussa aiemmin olevansa töissä aina huoliteltuna.

Luonnollisen kaunis Lamberg ei kuitenkaan pelkää esiintyä julkisesti ilman meikkiä. Lamberg julkaisi itsestään kuvan Instagram-tililään, missä hän näyttää hehkuvalta myös ilman ehostusta.

Los Angelesissa viimeistelty ulkonäkö on Lambergin mukaan kaikki kaikessa: kynsissä hänellä on hillitty manikyyri ja usein silmämeikkiin on haettu sähäkkyyttä irtoripsin.

– Etenkin mallipuolella ulkonäkö huomataan ensimmäisenä ja siksi ihon on oltava kunnossa. On mahduttava tietyn kokoisiin vaatteisiin ja muutenkin oltava huolitellun ja edustavan näköinen. Onhan tämä todella ulkonäkökeskeinen ala ja siksi ulkonäöstä huolehtiminen on osa työtä. Suurin osa vapaa-ajastani menee treenaamiseen, mutta nautin siitä todella paljon, eikä se siksi tunnu työltä, Pia sanoo.

Instagram-kuvassa Lamberg on ilman tekoripsiä ja hiukset ponnarille kiinnitettyinä.

Pia Lamberg poseerasi Ilta-Sanomien kuvauksissa hehkeänä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    7. 7

      Hämmästyttävä keksintö panee puhelimella soittamisen uusiksi

    8. 8

      Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

    9. 9

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    10. 10

      Ylirasittunut Simon Cowell sairastui juuri ennen X Factor -finaalia – tuomari saattaa jättää lähetyksen väliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    10. 10

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. Näytä lisää