Keijo

Viihde

Valikko

Viihde

Hannele Lauri: Nuoret miehet kuuluvat nuorille naisille

SANOMISIA
Näyttelijä Hannele Laurista, 62, ei saisi ladya tekemälläkään. Mutta onko hän herkistynyt iän myötä?
Sunnuntai-liitteen Noinko minä sanoin? -sarjassa ihminen kertaa vanhoja sanomisiaan ja pohtii, onko mikään muuttunut.

HANNELE LAURI 11/2013: ”Tykkään desperadotyylisistä miehistä. jotka kulkevat omia polkujaan.”

LAURI NYT: ”Olen aina tykännyt omintakeisista miehistä, jotka eivät kulje valtavirran mukana. Elokuvissakin katselen aina vaarallisimman näköistä kaveria, että voi kun on hyvännäköinen.”

HANNELE LAURI 2/2013: ”Monet parisuhdefraasit olen todennut kantapään kautta paikkansapitäviksi. Lopulta kyse on toisen aidosta kunnioittamisesta ja toisesta huolehtimisesta.”

LAURI NYT: ”Kuulun niihin ihmisiin, että ongelmani suhteissa tulevat, kun arki alkaa. Sen takia asustankin yksin. En kieltäisi rakkautta, jos sellainen tulisi, mutta olen ollut niin pitkään yksin, että haluan tehdä asiat omalla tavallani. Olisi kovin vaikea ottaa joku toinen koko ajan huomioon.”

HANNELE LAURI 12/2011: ”Kunnioitan sitä, että nainen on nainen ja mies on mies. Naisen pitää saada näyttää naiselta iästä riippumatta ja tykätä itsestään.”

LAURI NYT: ”Tämä ei poista tasa-arvoisuutta, mutta nautin siitä, että miehet näyttävät miehiltä ja naiset naisilta. Naiselliselta saa näyttää iästä riippumatta”.

HANNELE LAURI 1/2012: ”Yritän ottaa nyt huomattavasti rauhallisemmin kaiken. Olen ollut aina niin näpsäkkä sanomaan kaikesta, mutta nyt ajattelen: Hanna, älä viitsi, mitä sä tuostakin hyödyt. Tosin ei tuo piirre minusta kokonaan lähde.”

LAURI NYT: ”En ole enää ensimmäisenä sanomassa, mitä mieltä asioista olen. Piirre ei kokonaan lähde minusta, mutta pystyn hillitsemään itseni aiempaa paremmin. Tosin ystäväni ja poikani sanovat, että naamastani näkee silti, mitä mieltä oikeasti olen. Minua voi lukea kuin avointa kirjaa.”

HANNELE LAURI 11/2013: ”Ryhdyin näyttelijäksi, koska minua kiinnosti tarinoiden kertominen ja kuuleminen. Mukana on varmaan narsismiakin: halua olla se, jota katsotaan.”

LAURI NYT: ”Jokainen näyttelijä haluaa tulla nähdyksi: ei kukaan nouse näyttämölle, jos heitä ei katsottaisi. Näyttelijän työ on rikasta ja on hienoa, jos pystyn vaikuttamaan ihmisiin: saada heidät nauramaan tai ajattelemaan, etteivät he ole yksin ongelmiensa kanssa.”

HANNELE LAURI 2/1999: ”En todellakaan ole mikään hienostorouva. Sielultani olen aina ollut rokkari, mutta tietysti eri tilaisuuksissa saatan pukeutua kuin lady.”

LAURI NYT: ”Minusta ei ladya tule tekemälläkään. Elämänasenteeni ja -tyylini ovat sellaisia, että rock’n’roll. Ikää tulee, mutta sama persoona on täällä koko ajan: ihminen voi kasvaa, mutta perusasiat eivät lähde – ainakaan minusta.”

HANNELE LAURI 2/1999: ”Olen oikeasti helvetin ilkeä ihminen. Löydän myös hetkessä ihmisen heikot puolet. Käytän niitä häikäilemättä hyväkseni, jos joku on epäoikeudenmukainen minua kohtaan.”

LAURI NYT: ”Osaan olla todella ilkeä, jos koen epäoikeudenmukaisuutta. Vihaan, jos ihmisiä kohdellaan väärin tai alentuvasti. Saatan puuttua siihen, vaikka asia ei minua koskisikaan. Ilkeyteen tarvitaan syy, huvikseni en sitä tee.”

HANNELE LAURI 5/2008: ”Olen rakentanut ympärilleni muurin suojellakseni itseäni. En näytä herkkyyttäni, vaikka olen jopa yliherkkä. Tiedän, että minua pidetään myös kovana ja diivailevana, vaikka oikeasti olen vain kovan näköinen.”

LAURI NYT: ”Herkkyys on myös voimavara ja näytän nykyään tunteeni helpommin, kuin aikaisemmin. Aiemmin suojamuurini oli kovempi, mutta ystäväni näkevät herkkyyteni ja tuntevat sen puolen minussa. Aistin intuitiolla tilanteiden ja ihmisten tunnelmat. ”

HANNELE LAURI 4/2001: ”Minä en ainakaan voinut kuvitellakaan seurustelevani nuoren miehen kanssa. Sehän olisi tuntunut kuin olisin ollut lasteni kanssa.”

LAURI NYT: ”Nuoret miehet eivät ole koskaan viehättäneet minua, enkä ole koskaan ollut puuma-tyyppi. Nuoret miehet kuuluvat nuorille naisille.”

HANNELE LAURI 12/1993: ”Toivottavasti voin vanheta tyylikkäästi. En halua näyttää kuusikymppisenä teinitytöltä.”

LAURI NYT: ”Monesti näkee ikäisiään ihmisiä, jotka ryhtyvät pukeutumaan kuin mummot konsanaan. Haluan löytää balanssin: olla nuorekkaan tyylikäs.”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Ylen kuuluttaja Maria Jungner liukastui pahasti – joutuu sairauslomalle: ”Polvelle kävi vähän pahemmin”

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    5. 5

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    6. 6

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    7. 7

      Onko eksäsi narsisti? Psykologi kertoo varoittavat merkit

    8. 8

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    9. 9

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    10. 10

      Nokialla 18-vuotiasta epäillään tyttöystävänsä murhasta – ”Teon julmuus siirtää murhan puolelle”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    4. 4

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    5. 5

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    6. 6

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    7. 7

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    10. 10

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Ylen kuuluttaja Maria Jungner liukastui pahasti – joutuu sairauslomalle: ”Polvelle kävi vähän pahemmin”

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    5. 5

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    6. Näytä lisää