Pauli, Paavo, Paulus

Viihde

Valikko

Viihde

Hollywood-klassikon ensi-illasta 50 vuotta – tiesitkö tämän The Sound of Musicista?

Tositapahtumiin perustuva The Sound of Music sai ensi-iltansa 2.3.1965.
Viidellä Oscarilla palkitun Sound of Music -elokuvan ensi-illasta tuli kuluneeksi tasan 50 vuotta. Tositarinaan pohjautuva, Julie Andrewsin tähdittämä musikaali kertoo itävaltalaisesta von Trappin perheestä.

Vaikka elokuva perustuukin tositapahtumiin, on siinä otettu joitain taiteellisia vapauksia. Ilta-Sanomat koosti viiden faktan listan rakastetusta musikaalista.

1. Oikea Maria von Trapp tekee cameoroolin elokuvassa, mutta häntä ei kutsuttu ensi-iltaan

The Telegraph kertoo, ettei oikea Maria von Trapp, joka teki cameoroolin elokuvassa, saanut kutsua elokuvan ensi-iltaan. Näin siitäkin huolimatta, että von Trappin kirjoittama omaelämäkerta on alkuperäisen Broadway-musikaalin ja Hollywood-elokuvaa aiemmin ensi-iltansa saaneen saksalaiselokuvan lähde. Kun von Trapp otti asian puheeksi elokuvan tuottajien kanssa, anteeksipyynnön sijaan von Trapp sai kuulla, ettei vapaita paikkoja ollut jäljellä.

2. Von Trappit eivät paenneet Itävallasta vuorten yli

Maria von Trappin lapsenlapsenlapsi Myles von Trapp Derbyshire kertoo ABC Newsille, ettei von Trappin perhe suinkaan natseja kävelemällä vuorten yli. Sen sijaan perhe matkasi junalla Italiaan.

3. Tosielämässä perheen vanhin lapsi oli poika

Elokuvassa von Trappin perheen vanhin lapsi on Liesl, joka on rakastunut sähkeitä toimittavaan poikaan, Rolfeen. Yksi elokuvan legendaarisimmista kohtauksista on kohtaus, jossa pian 17 vuotta täyttävä Liesl laulaa ja tanssii huvimajassa.

Oikeasti perheen vanhin lapsi oli poika, Rupert.

– Oikeassa perheessä vanhin siskoni oli Agatha ja hän oli hyvin introvertti ihminen, Georg ja Maria von Trappin nuorin lapsi, Johannes von Trapp kertoo BBC:lle.

4. Kapteeni Georg von Trapp ei ollut ankara isä, joka kielsi musiikin

Johannes von Trapp muistelee BBC:lle isänsä olleen ”erittäin hurmaava, antelias, avoin mies, eikä se kova kurinpitäjä, jollaisena hänet esitettiin sekä näytelmässä että elokuvassa.”

Georg von Trapp ei myöskään ollut kieltänyt lapsiltaan musiikkia ensimmäisen vaimonsa kuoleman jälkeen.

5. Von Trappin perhe esiintyi yhdessä lähes 30 vuotta

Maria ja Georg von Trapp avioituivat todellisuudessa jo vuonna 1927 eivätkä vasta 1930-luvun lopulla. Perhe alkoi esiintyä tienatakseen rahaa ja vuoteen 1935 mennessä he olivat suosittu esiintyjä.

Georg von Trapp kuoli vuonna 1947 ja Maria von Trapp vuonna 1987. Viimeisin laulavista sisaruksista, Maria von Trapp, menehtyi 99-vuotiaana viime vuonna.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  2. 2

    Timo T.A. Mikkonen on kuollut

  3. 3

    Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

  4. 4

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  5. 5

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  6. 6

    Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

  7. 7

    Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

  8. 8

    Paavi pyysi Maltan ritarikunnan suurmestaria eroamaan – tämä suostui

  9. 9

    Naiset muistelevat parhaita yhden illan juttujaan: ”Hän otti hetkessä tilanteen haltuun”

  10. 10

    HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  3. 3

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  4. 4

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  5. 5

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  6. 6

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  7. 7

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  8. 8

    Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

  9. 9

    Timo T.A. Mikkonen on kuollut

  10. 10

    Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  4. 4

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  5. 5

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  6. 6

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  7. 7

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  2. 2

    Timo T.A. Mikkonen on kuollut

  3. 3

    Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

  4. 4

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  5. 5

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  6. Näytä lisää