Tuija, Tuire, Vanessa

Viihde

Valikko

Viihde

Pamela Andersonin erosta raju riita - väittää miehen yrittäneen tappaa kesken seksin

eroriita
Ex-mies puolestan syyttää povipommia toistuvista aborteista.
Pamela Anderson ja Rick Salomonovat eroamassa jo kolmatta kertaa. Jo vuosia soutamista ja huopaamista ollut suhde lienee päättymässä nyt lopullisesti, sillä kaksikko on ajautunut erittäin rumaan ja rajuun eroriitaan.

Pamela haki avioeroa Salomonista jo helmikuun puolivälissä. Nyt Salomon hakee puolestaan avioliiton täydellistä mitätöintiä perustuen Andersonin väitettyyn petokseen, kertoo TMZ.

Salomon syyttää Andersonia toistuvista aborteista. Miehen mukaan Pamela halusi tulla raskaaksi, mutta päätyi aina abortoimaan raskaudet. TMZ:n mukaan asiakirjoista löytyy muun muassa Solomonin Andersonille lähettämä kitkerä tekstiviesti. Tekstiviesti on kuitenkin sensuroitu julkisissa papereissa.

”Et koskaan kertonut, että (sana poistettu) vauvan, kun olit naimisissa Kid Rockin kanssa. Kuulin, että rukoilit häntäkin saamaan lapsen kanssasi. Kuulin myös, että tämä tapahtui kahdesti hänenkin kanssaan”

Myös Pamelalla on rajuja syytöksiä Salomonista. Hän nimittäin väittää, että mies yritti tappaa hänet kesken seksin.

Andersonin mukaan pari harrasti seksiä tammikuussa, kun Rick yhtäkkiä raivostui, alkoi sylkeä hänen kasvoilleen ja lopulta yritti tukahduttaa hänet tyynyllä. Andersonin mukaan pokeria ammatikseen pelaava Salomon muuttuu erityisen ilkeäksi hävittyään pelin. Andersonin mukaan Salomon haukkuu häntä usein alatyylisin ilmauksin.

Pamela Anderson ja Rick Salomon ovat eroamassa jo kolmatta kertaa. He ovat olleet naimisissa kerran aiemmin vuonna 2007, mutta Pamela mitätöi avioliiton kahden kuukauden jälkeen uskottomuuteen vedoten.

Pariskunta avioitui uudestaan seitsemän vuotta myöhemmin tammikuussa 2014. Tuolloin avioelämää kesti puolen vuoden ajan, kunnes Pamela jätti avioeropaperit. Tuolloin pariskunta ei kuitenkaan eronnut, vaan jatkoi yhdessä.

Nyt vireillä on siis jo kolmas ero.

Rick Salomon muistetaan myös kuuluisasta seksivideosta, jonka toisena osapuolena oli tuolloin vasta julkisuuteen nousemassa ollut hotelliperijätärParis Hilton.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    3. 3

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    4. 4

      Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

    5. 5

      Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

    6. 6

      Norjalaistähti Petter Northug pullistelee: ”Hiihdän 50 kilometriä alasti, jos...”

    7. 7

      Bussi huuhtoutui tulvivaan jokeen Perussa – matkustajien kauhunhetket tallentuivat videolle

    8. 8

      JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

    9. 9

      Poliisi pysäytti autoilijan Helsingissä – autosta löytyi räjähdysaineita ja pistooli

    10. 10

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    2. 2

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    5. 5

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    6. 6

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    7. 7

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    8. 8

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    9. 9

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    10. 10

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    3. 3

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    4. 4

      Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

    5. 5

      Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

    6. Näytä lisää