Onni, Sisu

Viihde

Valikko

Viihde

Temptation Islandin sinkku-Anni seksikkäänä kuvissa: ”Nautin flirttailusta”

Temptation Islandin seksikäs sinkku Anni Ikonen osaa silmäpelin. Hänen suuriin haaveensa on hyvin perinteinen: saada lapsia.
Kun Anni Ikonen astui Temptation Islandissa varattujen naisten eteen, hän sai heti kolme naista varpailleen ja miettimään, blokkaavatko he hänet kahdenkeskisiltä treffeiltä miestensä kanssa. Lopulta yksi pujotti hänen käteensä nauhan, joka esti yhteistreffit.

– Mietin, miksi näin kävi. Varmaan se johtui siitä, että kannan itseäni pää pystyssä ja hymy on aina huulilla. Ehkä itsevarmuus sai naiset pelästymään, hän miettii.

24-vuotias tradenomian opiskelija ja hotellivirkailija lähti alun perin saarelle pitämään hauskaa.

– Se lähtökohta, että tulin saarelle iskemään varattuja miehiä jäi taka-alalle, kun heihin tutustui hyvin. Syntyi syviä ystävyyssuhteita ja kemia pelasi.

– Monet avautuivat omista ongelmistaan ja joutui kuuntelemaan rankkojankin tarinoita. Omista tunteista alkoi tulla vaikeampia, mitä pidemmälle eteni.

Anni löysi yhteisen sävelen yhden herrasmiehen kanssa.

– Lähdin sinne elämääni onnellisena, mutta tajusin palatessani, että vasta sitten olisin onnellinen, kun vieressä olisi toinen. Suurilta osin tuo saarella ollut mies olisi voinut olla minulle oikea, mutta eihän siellä arkea eletty eikä tiedä, miten se Suomessa olisi onnistunut.

Tv-ohjelman takia Anni on saanut miehiltä paljon yhteydenottoja.

– Facebookin inbox käy kuumana. Vastailen, jos viesteihin on panostettu, mutta ei minua somen kautta isketä, se on varma!

Sarjan kuvausten jälkeen hän ei ole käynyt kertaakaan treffeillä.

– Missä ovat ne miehet, jotka vievät treffeille, hän ihmettelee.

Entinen Hymy-tyttö ja vuoden 2012 Miss Bikini -kisojen nelonen on naisellinen pakkaus, joka omistaa yli 200 paria kenkiä. Hänellä on takanaan kaksi pidempää seurustelusuhdetta, joista ensimmäinen kesti 6 vuotta ja toinen 1,5 vuotta.

– Olen sinkku ja odotan kesää. Unelmamieheni on itsevarma, ylpeä itsestään, fiksu, herrasmies ja pilke silmäkulmassa. Ulkonäkövaatimuksia ei ole.

– Suurin unelmani on tulla äidiksi. Leikin nukeilla vielä 12-vuotiaana ja minulla on neljä kummilasta. Haluan ihan rauhassa löytää miehen, jonka kanssa perustan perheen ja selviämme loppuun saakka.

Sitä ennen hän nauttii flirttailusta.

– Saalistaminen on juttuni. Jos näen yökerhossa jonkun mielenkiintoisen, keksin miten hurmaan hänet katseellani, hän kertoo.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  3. 3

    Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

  4. 4

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  5. 5

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  6. 6

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  7. 7

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  8. 8

    Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

  9. 9

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  10. 10

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  4. 4

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  5. 5

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  6. 6

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  7. 7

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  8. 8

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  9. 9

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  10. 10

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  3. 3

    Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

  4. 4

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  5. 5

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  6. Näytä lisää