Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

Pretty Woman 25 vuotta - näin Julia Roberts sai hittiroolista kieltäytyneen Richard Geren pään kääntymään

juhlavuosi
Eräs kaikkien aikojen suosituimmista romanttisista komedioista Pretty Woman juhlii tänä vuonna 25-vuotispäiväänsä.
Jättimenestykseksi noussut tuhkimotarina liikemiehen ja prostituoidun romanssista teki elokuvan päätähdistä Richard Gerestä ja Julia Robertsista tähtiä.

Pretty Womanin näyttelijäkaarti vieraili juhlavuoden kunniaksi Today -aamuhow’ssa muistelemassa elokuvan kuvauksia.

Richard Gere kertoi, että kieltäytyi aluksi hittiroolista, sillä hän ei pitänyt käsikirjoituksesta. Geren mielestä elokuvassa korostettiin liian luokkaeroja ja esitettiin prostituutio myönteisessä valossa.

Menestyvän liikemiehen Edward Lewisin rooli ei sekään tuntunut Gerestä kovin houkuttelevalta.

– No, sehän ei ollut edes rooli. Vitsailimme, että hahmo oli pelkkä puku. Puvun olisi voinut pukea vuohelle ja laittaa kameran eteen, ja se olisi hoitanut homman, Gere nauroi Today –show’ssa.

Elokuvan ohjaaja yritti maanitella Gereä suostumaan rooliin useita kertoja, mutta vasta Julia Robertsin pyyntö sai Geren pään kääntymään.

Gere kertoi aamushow’ssa Julia Robertsin kuulleen hänen keskustelevan roolista puhelimessa ohjaaja Garry Marshallin kanssa. Roberts kirjoitti nopeasti lapun Gerelle ja sujautti sen miehen käteen.

– Julia kääntyi ja sysäsi lapun käteeni. Siinä luki, että ole kiltti ja sano kyllä!,

Julia Roberts ja Richard Gere hauskuuttivat katsojia myös näyttelemällä ikimuistoisia kohtauksia elokuvasta. Gere hassutteli näyttämällä, kuinka korurasia suljetaan oikeaoppisesti ja Julia Roberts jammaili kuulokkeet-korvissaan, aivan kuten hänen esittämänsä Vivian teki elokuvassa 25 vuotta sitten.

Jos twiitit eivät näy selaimellasi, niin katso ne tästä, tästä ja tästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    2. 2

      Poliisi etsii: 15-vuotias hiihtäjä katosi lumimyrskyyn Saariselällä – ei palannut määränpäähänsä

    3. 3

      Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

    4. 4

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Donald Trump on esittänyt presidentti Sauli Niinistölle toiveen tapaamisesta

    7. 7

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    8. 8

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    9. 9

      Kortitta ajanut vanhus suuttui poliisille Orimattilassa

    10. 10

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    6. 6

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    7. 7

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    10. 10

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    2. 2

      Poliisi etsii: 15-vuotias hiihtäjä katosi lumimyrskyyn Saariselällä – ei palannut määränpäähänsä

    3. 3

      Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

    4. 4

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. Näytä lisää