Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Yksi maailman hauskimmista miehistä juhlii tänään – tämän vislauksen tuntee jokainen

Päivänsankari
Monen mielestä hän on yksi maailman parhaista ellei jopa paras koomikko. Joka tapauksessa tänään hän viettää 72-vuotissyntymäpäiviään.
Monty Python -komediaryhmästa maailmankuuluksi tullut brittikoomikko ja -näyttelijä Eric Idle juhlii tänään 72-vuotissyntymäpäiväänsä.

Idle oli mukana Monty Pythonissa koko sen ajan eli vuosina 1969–83 sekä viime vuonna, jolloin ryhmän teki paluun livekeikkojen merkeissä. Idle oli kuusihenkisen, legendaarisen ryhmän toiseksi nuorin koomikko.

Idle kuten muutkin Monty Pythonin jäsenet kirjoittivat osansa sketseistä. Hänen on kuvailtu olleen tuotoksissaan kiinnostunut etenkin kielestä ja kommunikoinnista: monilla hänen hahmoillaan oli erilaisia kummallisuuksia puheeseen liittyen. Esimerkiksi mies, joka puhui anagrammeilla, mies joka puhuessaan sanoi sanat väärässä järjestyksessä sekä teurastaja, joka puhuessaan oli vuoroin tyly ja räyhkeä ja vuoroin kohtelias, olivat tyypillisiä Idlen hahmoja.

Idle asuu nykyään Los Angelesissa, Yhdysvalloissa, yhdessä toisen vaimonsa, Tania Kosevichin ja vuonna 1990 syntyneen Lily-tyttärensä kanssa.

Alta löytyvä Nudge Nudge -sketsi on yksi Idlen tunnetuimpia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisiasemaa piiritetään Tanskassa – poliisia ammuttu päähän

    2. 2

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    3. 3

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    4. 4

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    5. 5

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    6. 6

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    7. 7

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    8. 8

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    9. 9

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    10. 10

      Kimi Räikkösen pomolta kova paljastus kuskitilanteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    4. 4

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    8. 8

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    9. 9

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisiasemaa piiritetään Tanskassa – poliisia ammuttu päähän

    2. 2

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    3. 3

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    4. 4

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    5. 5

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    6. Näytä lisää