Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

Juha Miedolla hurja 28 kilon ”mämmiradiitio” – tätä seikkaa et tiennyt

Miedon mämmikuuri
Hiihtäjälegenda Juha Mieto on viettänyt tämänkin pääsiäisen mämmistä nautiskellen.
Juha Mieto, 65, on juhlapyhien erikoisruokien suuri ystävä. Esimerkiksi helmikuun alussa maistuvat runebergintortut ja helmikuun lopulla laskiaispullat.

Mutta ennen kaikkea takavuosien hiihtäjäsankari tunnetaan mämmin ystävänä ja suurkuluttajana. Tämänvuotistakin pääsiäistä varten Mietaa varasi itselleen peräti 40 ropposta mämmiä.

Yhdessä ropposessa on 700 grammaa mämmiä, eli Miedon mämmikuuriin kuului yhteensä huimat 28 kiloa pääsiäisen tummaa herkkua.

On pääsiäismaanantain ilta, joten on aika esittää Miedolle monia askarruttava kysymys: joko kaikki mämmituokkoset on kaavittu tyhjäksi?

– Ei ole vielä. Vielä on kymmenen ropposta jäljellä. Tarkoituksena on herkutella ne viikon sisällä loppuun, Mieto sanoo.

Mutta hetkinen, pääsiäinenhän on näillä hetkillä ohi. Onko Mietaalla ollut mämmin kanssa ongelmia vai miksi ropposia on vielä peräti kymmenen jäljellä?

Ei sentään. Mieto vakuuttaa, että mämmikuuri on aikataulussa.

– Olen aina laskenut mämmit koko pääsiäisenseudulle, ja minulle se tarkoittaa sitä, että herkuttelen mämmit tämän viikon sisällä loppuun. Tämä pääsiäisen jälkeinen viikko on aina niin sanotusti pehmeää laskua maan kamaralle sen jälkeen, kun olen syönyt ylenmäärin mämmiä. Loppuviikko on herkuttelua varten, Mieto sanoo.

Tarkka ”mämmiradiitio”

Mieto aloitti mämmikuurinsa reilu viikko sitten, ja hänen mukaansa mämmin syömisessä on ollut päivittäin tarkka tahti.

– Syön kolme ropposta per päivä. Ensimmäisen syön aina ennen aamiaista ja kaurapuuroa, seuraavan ropposen syön ennen lounasta ja päivän viimeisen ropposen syön illalla. Äsken justiin tuossa söin päivän kolmannen ropposen, Mieto ilmoitti iloisesti.

Miedolla on erityinen tekniikka mämmin syönnissä.

Hän syö mämmiä ruokalusikalla, lusikan kaikki puolet hyödyntäen. Mämminsä hän nauttii sokerin ja sinisen maidon kera.

– Aloitan aina ropposen reunasta ja lisään sinistä maitoa sitä mukaa, kun ropposeen tulee tilaa. Ropposen sivut otan puhtaaksi lusikan varrella ja kun ropponen on tyhjä, puhdistan vielä nurkat lusikan toisella päällä niin, ettei ropposeen jää pisaraakaan mämmiä.

– Se on mulle sellaanen radiitio, joka mulla on aina ollut, Kurikan jätti sanoo.

”Vatsalaukku kuin kissa pankon päällä”

Mieto kertoo saaneensa tämänvuotisesta mämmiannoksesta peräti 36 ropposta lahjoituksena.

– Vain neljä tarvitsi ostaa itse, Mieto sanoo.

Herkempi mämminsyöjä saattaisi saada 28 kilosta mämmiä vatsansa sekaisin. Miten on Mietaan laita?

– Ei mulla ole mitään vaivoja ollut. Mun vatsalaukku on aina yhtä rauhallinen kuin kissa pankon päällä. Edes mahanmöyrintää ei ole ollut! Olen aina ollut hyvin kaikkiruokainen, joten ehkä se johtuu siitäkin.

– Mulla ei ole ikänä ollut vaikeuksia ruoan suhteen. Olen aina ollut kova poika syömään. Nuorenakin haaveammattini oli olla renkipoikana talosta taloon ruokapalkalla, Mieto sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    9. 9

      Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

    10. 10

      Patrik Laine solmi merkittävän varustesopimuksen – nousee heti keskeiseksi osaksi markkinointia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    7. 7

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    8. 8

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    9. 9

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    10. 10

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. Näytä lisää