Keijo

Viihde

Valikko

Viihde

Timo Jutila laihtui yli 30 kiloa: ”Rakkaus laihduttaa”

hoikistus
Vuodessa yli 30 kiloa hoikistunut kiekkolegenda Timo ”Juti” Jutila kiittää vaimonsa olevan hyvä sparraaja.
Timo Jutila, 51, jääkiekkotähti ja Tukholman 1995 kultaleijona, ei ole enää sama mies kuin vuosi sitten.

Poissa on 31 ylimääräistä kiloa, ja lisää on tarkoitus tiputtaa. Juti naurahtaa ja myöntää saaneensa paljon kannustavia kehuja. Hän on iloinen siitä, että hoikistuminen on huomattu muuallakin kuin kotona ja peilin edessä.

– Olen tiputtanut vuodessa 31 kiloa ja vielä on matkaa jäljellä. On silti hyvä muistaa, että kohtuus kaikessa. En edes kehtaa sanoa, mikä oli lähtöpainoni, sillä se oli niin hirveä, Timo Jutila sanoo.

Osaksi syy laihtumiseen löytyy kotoa. Timo Jutila tapasi kaksi vuotta sitten nykyisen Satu-vaimonsa. Pari avioitui viime vuoden lopulla ja heillä on yhteinen konsultointia ja tapahtumia järjestävä firma. Tavattuaan Sadun kiekkolegenda päätti tehdä elämäntaparemontin.

– Rakkaus laihduttaa. Tavatessani Sadun aloimme liikkua yhdessä. Satu on nuoruudessaan harrastanut yleisurheilua ja hiihtoa, joten hän on hyvä kannustaja, Jutila kertoo.

– On mukavampi liikkua yhdessä ja kulkea kohti yhteistä maalia, jossa minulla on meistä enemmän kiloja tiputettavana, Jutila nauraa ja viittaa hoikkaan vaimoonsa.

– Satu on loistava sparraaja ja hän on ollut tämän kuntoreissun aikana hyvä tuki ja on edelleen, Juti hehkuttaa vaimoaan.

Timo Jutila kertoo laihtumisensa metodeista sen, että treenaa vaimonsa kanssa kahdesta viiteen kertaa viikossa. Helsingissä pariskunta treenaa paikalla, jossa voi esimerkiksi tehdä nousuja. Yksi tällainen nousu vastaa Jutilan mukaan neljääsataa porrasaskelmaa.

– Teemme tuon nousun useita kertoja, joten askelmia tulee todella paljon. Toki liikumme muutenkin paljon, Timo kertoo.

Lue lisää Jutilan laihdutusprojektista päivän painetusta lehdestä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 00 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

    7. 7

      Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

    8. 8

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    9. 9

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    10. 10

      Kahta pikkukoiraa kaivetaan neljän metrin syvyydestä Kankaanpäässä – ovat olleet loukussa aamusta lähtien

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    9. 9

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    10. 10

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 00 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. Näytä lisää