Selma

Viihde

Valikko

Viihde

Mikko Kivinen muistelee Lapinlahden Lintujen hurjia keikkavuosia: ”Tipuin juhannuksena ojaan”

suosikkikoomikko
80- ja 90 -luvuilla Lapinlahden Linnut keräsi mainetta erittäin vauhdikkaana ja tuhoalttiina yhtyeenä. Mikko Kivinen kertoo, mikä on pahinta mitä hänelle keikoilla koskaan tapahtui.
Eräs aikakausi tuli vuonna 2013 päätökseen kun Lapinlahden Linnut pisti pillit pussiin jäähyväiskiertueen jälkeen. Yhtyeen perustajajäseniin kuuluva näyttelijä-ohjaaja Mikko Kivinen kuvailee yhtyeen keikkojen olleen 80- ja 90 -luvuilla yhtä hullunmyllyä.

Milloin joku yhtyeen jäsenistä oli ensiavussa paikattavana, milloin tuhottiin hotellihuoneita.

– Se oli yhtä yletöntä dokaamista ja sekoilua, jota siihen aikaan katsottiin jopa hyvällä, Kivinen naurahtaa.

– Itselleni ei koskaan sattunut mitään vakavampaa, mutta kerran sain seitsemän tikkiä silmäkulmaan, kun tipuin juhannuksena ojaan. Pate Mustajärvi oli tullut käymään keikkabussissa ja siinä sitten oli nautittu vähän viinaa. Seuraavana päivänä meillä oli keikka, ja tikit eivät pitäneet. Seisoin naama veressä lavalla ja yleisö katsoi kauhuissaan, Kivinen virnistää.

Kivisen ja Lapinlahden Lintujen tiet erkanivat 90-luvun alussa, jolloin Kivinen päätti keskittyä täysillä näyttelemiseen. Esiintyjän veri veti televisioon ja hän ideoi televisioon Pirkka-Pekka Peteliuksen kanssa Viihdeohjelma Tukholmaa ja Salli mun nauraa -sarjaa, jotka nousivatkin nopeasti kansan suosioon.

– Pääsin Peteliuksen kanssa televisioon parhaaseen katseluaikaan. Hulluhan minä olisin ollut jos siitä olisin kieltäytynyt. Se oli yksi syy siihen, miksi sain potkut Linnuista. Olin jo silloin tehnyt paljon tv-työtä, ja jätkät ei katsoneet Peteliuksen ja minun ohjelmaa tv-ohjelmia hyvällä, koska tiesivät sen vaativan minulta niin paljon aikaa.

– Suurin syy eroon oli se, että me oltiin koko ajan yhdessä. Kaikki vapaa-aikakin vietettiin yhdessä. Toisten naamat alkoi ärsyttämään. Vuosi 1992 ja Linnuista lähtö oli tärkeä vuosi oman terveyden kannalta. Keikkaelämä on nuoria varten, eikä sitä touhua jaksa kovin pitkään.

Tullaanko Lapinlahden linnut vielä näkemään joskus keikkalavoilla?

– Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Vielä ei ole sellaista fiilistä. Tapsan (Tapio Liinoja) kanssa soitellaan viikoittain ja välillä Linnut tulevat puheeksi. Se keskustelu päättyy kuitenkin aina syvään huokaukseen, Kivinen naurahtaa.

Katuuko Kivinen jotain keikoilla sattunutta kommellusta? Katso Mikko Kivisen haastattelu videolta!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

    3. 3

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    4. 4

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    5. 5

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    6. 6

      Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

    7. 7

      Upeita kaunottaria! Kuka on Linnan juhlien kaikkien aikojen kuningatar? Äänestä!

    8. 8

      Mies ammuskeli pizzeriassa Washingtonissa – Syynä valeuutinen Hillary Clintonin pyörittämästä lapsiseksiringistä

    9. 9

      Kuin lumikuningatar! Saara Aalto saapui Senaatintorille hevoskärryissä reilusti myöhässä

    10. 10

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    4. 4

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    9. 9

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    10. 10

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

    3. 3

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    4. 4

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    5. 5

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    6. Näytä lisää