Tuuli, Tuulia, Hilda

Viihde

Valikko

Viihde

Oho, sitäkö ”rosebud” tarkoittikin! Todella tuhma selitys Citizen Kane -mysteerille

Viikonlopun tv-tärpit
Ohjaajalegenda Orson Wellesin syntymästä on 100 vuotta. Sen kunniaksi Teemalauantaissa nähdään usein maailman parhaaksi mainittu elokuva Kansalainen Kane (Citizen Kane).
Kansalainen Kane, la 9.5. Teema klo 21.00

Toukokuun 6. päivä tuli sata vuotta elokuvaohjaaja-näyttelijä-käsikirjoittaja Orson Wellesin syntymästä. Sen kunniaksi Teema esittää hänen elokuviaan.

Lauantaina näytetään Kansalainen Kane (Citizen Kane, USA 1941) ja sunnuntaina Mahtavat Ambersonit (The Mighty Ambersons, USA 1942). Lisäksi Kane-elokuvan jälkeen nähdään tuore dokumentti Orson Welles: Valoa ja varjoa.

Wellesin vain 25-vuotiaana ohjaama Kansalainen Kane on usein valittu kaikkien aikojen parhaaksi elokuvaksi. Se kertoo lehtikeisari Charles Foster Kanen (Orson Welles) noususta ja tuhosta sekä toimittajien yrityksistä saada selville, mitä merkitsi miljardöörin viimeinen sana ennen kuolemaa: rosebud eli ruusunnuppu.

Päähenkilön esikuva, mediamoguli William Randolph Hearst, suuttui elokuvasta niin, että hän väitti Wellesin olevan kommunisti, jotta Kanen esitys kiellettäisiin. Hearstin mediaimperiumi boikotoi elokuvaa.

Tiesitkö nämä kahdeksan asiaa klassikkoelokuvasta?

1. Floppasi lippuluukuilla

Suuresta julkisuudesta huolimatta Kansalainen Kane ei menestynyt lippuluukulla. Elokuva sai yhdeksän Oscar-ehdokkuutta. Gaalassa jokaiselle elokuvan ehdokkuudelle buuattiin. Voitti Oscarin parhaasta käsikirjoituksesta.

2. Verta säästämättä

Kohtaus, jossa Kane hajottaa Susanin huoneen tämän jätettyä hänet, kuvattiin ensimmäisellä otolla. Wellesin kädet vuotivat verta kohtauksen jälkeen.

3. ”Nämä ovat vasta harjoitukset”

Pitääkseen studion edustajat pois niskastaan Welles väitti näyttelijöiden ja kuvausryhmän harjoittelevan. Oikeasti elokuvaa kuvattiin tuolloin, ja studion edustajat pääsivät mukaan vasta monen päivän päästä.

4. Ohjaaja joutui pyörätuoliin

Welles kaatui kuvauksissa ja mursi nilkkansa. Hän ohjasi kaksi viikkoa pyörätuolista käsin.

5. Päätähden maha vain kasvoi

Susania näyttelevä Dorothy Comingore oli raskaana, kun kuvaukset alkoivat. Vatsan kasvaessa häntä kuvattiin pöytien takana tai väljissä kaapumaisissa asuissa.

6. Korkki kiinni, Herman!

Sopimuksen mukaan toinen käsikirjoittaja Herman J. Mankiewicz ei saanut juoda alkoholia esituotannon aikana. Mankiewicz oli tunnettu alkoholisti. Auttaakseen häntä Welles lähetti Mankiewiczin Hollywoodista Victorvillen pikkukaupunkiin, jossa oli vähemmän houkutuksia juomiseen.

Welles myös halusi ostaa Mankiewicziltä tämän tekijänoikeudet ja maksoikin tälle useita tuhansia dollareita. Writer’s Guild -järjestö kuuli järjestelystä, eikä hyväksynyt sitä. Welles ei saanut rahojaan takaisin, sillä Mankiewicz oli jo tuhlannut ne.

7. Tekijän silmänisku yleisölle

Repliikkiä ”Älä usko kaikkea, mitä kuulet radiosta” on pidetty Wellesin silmäniskuna liittyen Maailmojen sotaan liittyneeseen kohuun. Kyseinen, vuonna 1938 esitettty radiokuunnelma oli niin todentuntuinen, että osa kuuntelijoista uskoi avaruusolioiden todella hyökänneen Maahan, ja syntyi paniikki.

8. Oho, SITÄKÖ ”rosebud” tarkoittikin!

Gore Vidalin The New York Review of Books -lehteen kirjoittamassa esseessä väitettiin, että ”rosebud” oli Hearstin käyttämä lempinimi rakastajattarensa Marion Daviesin klitorikselle.

Welles kertoi myöhemmin katuneensa, kuinka hän kuvasi Daviesia, joka oli roolihahmo Susan Alexanderin esikuva. Hän sanoi, että Marion Davies on ihana nainen.

Mitä ”rosebud” sinun mielestäsi tarkoittaa? Keskustele alla!

Katso kaikki viikonlopun ohjelmatiedot Iltapulusta!

Ota kantaa

Onko Citizen Kane maailman paras elokuva?

Kyllä 23% Ei 77%
Ääniä yhteensä 3451

Viikonloppuna tv:ssä lisäksi:

Jääkiekon MM-kisat: Suomi–Slovakia, la MTV3 klo 17.05

Suora lähetys Tshekin MM-kisojen Leijona-ottelusta. Antero Mertaranta selostaa poikkeuksellisesti myös ilmaiskanavalla.

Lapin kullan kimallus, la TV1 klo 21.15

Åke Lindmanin 1999 ohjaama elokuva nähdään laajempana, kolmiosaisena tv-sarjana. Vesa Vierikko ja Pirkka-Pekka Petelius esittävät ystävyksiä, jotka kyllästyvät katovuosien kurjuuteen ja lähtevät Lappiin kullanetsintään.

Tähdet, tähdet: finaali, su MTV3 klo 19.30

Kumpi on kevään kirkkain laulajatähti, Waltteri Torikka vai Laura Voutilainen? Finalistien lisäksi lavalle nousevat kauden kaikki kilpailijat.

Hobitti – odottamaton matka, su Nelonen klo 21.00

J. R. R. Tolkienin seikkailuromaaniin perustuvan fantasiatrilogian ensimmäinen osa saa nyt tv-ensi-iltansa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Nasa tiedottaa ”aurinkokuntamme ulkopuolisesta löydöksestä” – seuraa suorana kello 20

    3. 3

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Lahden MM-kisojen avauspäivän puhutuin nimi Adrián Solano ensimmäisestä hiihtokokemuksestaan: ”Luulin kuolevani”

    6. 6

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    7. 7

      Video: Moottoritiellä ajanutta Artoa oli Lohjalla vastassa kolarisuma: ”Rautaa ja peltiä ihan reilusti”

    8. 8

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    9. 9

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    10. 10

      Söpö, söpömpi, Estelle! Ruotsin hurmaava pikkuprinsessa täyttää huomenna 5 vuotta – Victorialla ja Danielilla tiukat rajat kasvatuksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Nasa tiedottaa ”aurinkokuntamme ulkopuolisesta löydöksestä” – seuraa suorana kello 20

    3. 3

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Lahden MM-kisojen avauspäivän puhutuin nimi Adrián Solano ensimmäisestä hiihtokokemuksestaan: ”Luulin kuolevani”

    6. Näytä lisää