Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

Johnny Deppiä uhkaa jopa 10 vuoden vankilatuomio salakuljetuksesta

Näyttelijä Johnny Depp, 52, saattaa saada jopa 240 000 euron sakot Australiassa.
Näyttelijän epäillään koiriensa salakuljetuksesta Australiaan viime kuussa.

Depp saapui Australiaan kuvaamaan viidettä Pirates of the Caribbean -elokuvaa. Hän lennätti koirat maahan viime kuussa yksityiskoneellaan eikä ilmoittanut niiden tulosta tullille.

Salakuljetus selvisi, kun Depp ja tämän vaimo Amber Heard lisäsivät koirista kuvia Instagram-tileilleen.

Lemmikkikoirat Pistol ja Boo saattavat aiheuttaa omistajalleen suuria vaikeuksia. The Telegraph -lehden mukaan Deppiä saattaa nyt odottaa jopa kymmenen vuoden jättituomio salakuljetusyrityksestä. The Telegraph -lehden mukaan maksimituomio voi olla jopa 171 000 puntaa sakkoja eli noin 240 00 euroa.

Huffingtonpost-sivuston mukaan Depp saattaa saada pahimmassa tapauksessa jopa vankilatuomion. Tuomio voi olla pisimmillään jopa 10 vuotta.

Australian maatalousministeri Barnaby Joyce antoi Deppille 72 tuntia aikaa lähettää koirat pois maasta.

– Herra Deppin on joko vietävä koiransa takaisin Kaliforniaan tai meidän on lopetettava ne, hän totesi.

Heard matkusti maasta koirien kanssa, mutta pariskunta saattaa silti saada salakuljetustuomion.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Järkyttävä tapaus Britanniassa – Lapsi sai vakavia pysyviä vammoja vauvaiässä kokemiensa laiminlyöntien vuoksi

    4. 4

      Jokaisen ysäripopin ystävän toive saattaa toteutua – Esiintyvätkö supertähdet vihdoin yhdessä?

    5. 5

      Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

    6. 6

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    7. 7

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    8. 8

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    9. 9

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    10. 10

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. 6

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Järkyttävä tapaus Britanniassa – Lapsi sai vakavia pysyviä vammoja vauvaiässä kokemiensa laiminlyöntien vuoksi

    4. 4

      Jokaisen ysäripopin ystävän toive saattaa toteutua – Esiintyvätkö supertähdet vihdoin yhdessä?

    5. 5

      Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

    6. Näytä lisää