Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

Suvi Pitkänen kommentoi suhdeväitteitä asianajajaansa – ”Antti on Tepolle kova pala”

Suhdekohu
Suvi Pitkäsen kevät yksinhuoltajana on ollut todella rankka.
Tosi-tv-tähti Suvi Pitkänen ja hänen entinen kumppaninsa Teppo Säkkinen ovat olleet runsaasti esillä viime joulukuisen avioeronsa jälkeen.

Pitkäsen ja Säkkisen myrskyisä liitto ehti kestää alle puolen vuoden ajan. Nyt kaksikko käsittelee oikeudessa 2-vuotiasta Safina-tytärtänsä koskevaa huoltajuuskiistaa.

Seiska-lehden mukaan Suvi tapailee oikeustaistelun tuoksinassa asianajajaansa. Lehti on myös julkaissut kuvia naisen juhlinnasta.

IS tavoitti Pitkäsen kommentoimaan itse tapahtumantäyteistä kevättään.

– Suhdeväitteet Antin kanssa eivät pidä alkuunkaan paikkaansa. Antti on Tepolle kova pala. Onhan se nyt komea kaveri ja monen mielestä kiinnostava. Me olemme kuitenkin puhtaasti kavereita. Anttihan on myös vuokranantajani Oulussa ja hän on auttanut minua monissa asioissa. Suhdetta meillä ei kuitenkaan ole, Suvi selventää suhdettaan asianajajaan.

– Voin kyllä myöntää, että olen tapaillut muita siinä mielessä. Virallisestihan olen kuitenkin vielä naimisissa puolitoista viikkoa. Sillä tavalla ei voi puhua mistään vakavasta, hän lisää.

Voimat olivat loppua kokonaan

Suvi myöntää, että eron jälkeinen aika on ollut hänelle todella raskasta.

– Nostan hattua kaikille yksinhuoltajille. On ollut rankkaa ja vaikeaa yhdistää työ ja äitiys. Äitinä oleminen on kokopäivätyötä. Pitää muistaa, että ihminen ei ole kone, Suvi sanoo.

Pitkänen kertoo, että pari kuukautta sitten voimat olivat lähellä loppua kokonaan.

– Vähensin silloin huomattavasti keikkoja ja yritin keskittyä vain kotona olemiseen. Ero oli elämäni paras päätös, mutta onhan se raskasta olla yksin.

Säkkisen ja Pitkäsen välinen parisuhde oli riitaisa. Kumpikin osapuoli lähti oikeuteen alun perin hakemaan yksinhuoltajuutta yhteisestä tyttärestä. Nyt välimatka on kuitenkin rauhoittanut kaksikon välejä huomattavasti ja yhteishuoltajuus on todennäköisin vaihtoehto.

– Luovuin yksinhuoltajuusvaateista. Välimme ovat nyt siinä kunnossa, että sellaisia riitoja ei enää ole. On hyvä, että myös isä kantaa vastuuta, Pitkänen kommentoi.

Pitkänen nousi julkisuuteen Miss Suomi -kilpailun kautta, jonka finaaliin hän osallistui vuonna 2006. Sen jälkeen Pitkänen on esiintynyt televisiossa muun muassa Martina ja hengenpelastajat -ohjelmassa, Äitien sota -ohjelmassa ja Viidakon tähtöset -ohjelmassa.

Säkkinen puolestaan tunnetaan Mr Finland 2013 -kilpailun voittajana, Scandinavian Hunks -tanssiryhmän esiintyjänä ja julkisuuden henkilönä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Bella-koira jahtasi jänistä saarelle ja eksyi – isäntä soitti ensin koiran pantaan ja sitten hätäkeskukseen

    4. 4

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    5. 5

      Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

    6. 6

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Venäläislehti: Suomesta operoitiin kymmenien miljoonien eurojen laitonta asekauppaa

    9. 9

      Lahden MM-kisojen suomalaistoivo sai iltapäivällä todella ikäviä uutisia – ”Ärräpäät lentelivät”

    10. 10

      IS suomalaiskapteenin matkassa: Tällainen on lentäjän työpäivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    5. 5

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    8. 8

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    9. 9

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    10. 10

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Bella-koira jahtasi jänistä saarelle ja eksyi – isäntä soitti ensin koiran pantaan ja sitten hätäkeskukseen

    4. 4

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    5. 5

      Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

    6. Näytä lisää