Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

Tapio Suominen tasan vuoden ilman viinaa – päätös syntyi putkasta herätessä

Selostaja Tapio Suomisella tuli maanantaina täyteen tasan vuosi siitä, kun hän päätti laittaa korkin kiinni.
Urheiluselostaja Tapio Suominen, 51, muistelee, että päivälleen vuosi sitten hän heräsi Hämeenlinnan poliisilaitoksen putkasta edellisiltana sikäläisen baarin edustalla tapahtuneen käsirysyn takia.

– Se oli sellainen humalainen nujakointi, mitä baari-illan jälkeen saattaa tapahtua, ja minut vietiin sen seurauksena putkaan, Suominen sanoo vaimeasti.

Herääminen putkassa krapulantuhnuisessa olotilassa sai Suomisen valveutumaan siihen, mitä oli tehtävä. Viina ei saisi enää viedä miestä – varsinkaan, kun kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoito haki vielä muotoaan.

– Ne lääkkeet ja alkoholi seurustelivat aika huonosti keskenään. Minun piti valita jompikumpi – ja se valinta oli luonnollisesti aika helppo, Suominen sanoo nyt.

Nyt tuosta aamusta on kulunut vuosi. Millainen Suomisen suhde alkoholiin on nyt ja mitä vuosi on hänelle opettanut?

– Isoja kysymyksiä. Vuosi on mennyt hyvin, ja olen ottanut vuoden aikana yhteensä vain muutaman punaviinilasillisen. Minulla ei ole ollut tarvetta käyttää alkoholia kuin korkeintaan hyvän ruoan kanssa.

– Ja mitä olen oppinut? Ainakin sen, että olen pystynyt pysymään päätöksessäni, ja siitä olen ylpeä ja iloinen. Eikä tämä ole edes ollut mitenkään erityisen vaikeaa, Suominen sanoo.

Vaikka Suominen onkin ylpeä menneestä vuodestaan, ei hän halua korostaa asiaa mitenkään erityisenä saavutuksena.

– En halua olla tässä asiassa mikään saarnamies. Haluan vain kertoa, mitä minulle kävi ja mikä minun ratkaisu tässä asiassa oli. Mutta minä en ole mikään sanomaan kellekään, miten alkoholin kanssa olisi syytä toimia.

Suominen kertoi vuoden viinattomuudestaan myös maanantaina Twitterissä. Jos twiitit eivät näy, näet ne täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Järkyttävä tapaus Britanniassa – Lapsi sai vakavia pysyviä vammoja vauvaiässä kokemiensa laiminlyöntien vuoksi

    5. 5

      Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

    6. 6

      10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

    7. 7

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    8. 8

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    9. 9

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    10. 10

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. 6

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Järkyttävä tapaus Britanniassa – Lapsi sai vakavia pysyviä vammoja vauvaiässä kokemiensa laiminlyöntien vuoksi

    5. 5

      Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

    6. Näytä lisää