Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Laulaja Rita Ora avautuu erostaan huippu-dj:n kanssa: ”Luulin, että hän on tukeni”

haastattelu
Laulaja Rita Ora avautuu tuntemuksistaan tuoreessa Marie Claire -lehdessä.
Laulaja Rita Ora ja huippu-dj Calvin Harris erosivat viime vuoden kesäkuussa.

Nyt Rita Ora kertoo Marie Claire -lehden heinäkuun numerossa urasuunnitelmiensa ja kuulumisestansa lisäksi myös, miltä ero hänestä tuntui.

– Siihen oli syynsä, miksi erosimme. Siihen on myös syynsä, miksi olen tässä pisteessä elämässäni, että tunnen niin paljon musikaalista vapautta. Minun ei tarvitse selittää itseäni kenellekään, Rita Ora sanoo lehdessä.

– Olin suhteessani siinä pisteessä, että tunsin, ettei hän voi tehdä väärin. Luulin, että hän on tukeni ja että hän ei ikinä johdata minua harhaan, hän jatkoi.

Hän kertoo myös, että parilla alkoi mennä huonosti sen jälkeen, kun he julkaisivat yhdessä työstetyn kappaleen I Will Never Let You Down.

– En tiedä, johtuiko se siitä, että sekoitimme bisneksen ja yksityiselämämme, Rita Ora sanoo.

Hän myöntää myös, että pelkää yksinoloa.

– Pelkään yksinoloa. En pelkää myöntää sitä. En tunne häpeää myöntäessäni sen. Toivon vain, ettei se toista itseään loputtomasti, Ora sanoo lehdessä.

Rita Ora tapailee nykyisin muotisuunnittelija Tommy Hilfigerin poikaa Ricky Hiliä.

Videolla Rita Ora ja Ricky Hil kuvattuna deiteillä samantyylisissä nahkatakeissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    2. 2

      Jonna Järnefelt rohkeana Linnassa – muotiasiantuntija innostui asusta: ”Free the nipple!”

    3. 3

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    4. 4

      Kike Elomaa kohahdutti Linnassa – onko tässä itsenäisyyspäivän antavin kaula-aukko?

    5. 5

      Susanna Koski saapui Linnaan rock-henkisessä tyylissä – kasvoilla hyvin tumma meikki

    6. 6

      Upeaa pukuloistoa Linnassa – katso päivittyvä kuvagalleria vieraista

    7. 7

      Li Andersson jätti viime vuonna Linnan juhlat välistä ”ulkonäkökeskeisyyden” takia – asteli nyt matolla upeassa mekossa

    8. 8

      Riku Rantala ja Tunna Milonoff astelivat Linnan juhliin – tyrmäävän kauniit vaimot varastivat huomion

    9. 9

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    10. 10

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    3. 3

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    6. 6

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    7. 7

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    8. 8

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    9. 9

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    10. 10

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    2. 2

      Jonna Järnefelt rohkeana Linnassa – muotiasiantuntija innostui asusta: ”Free the nipple!”

    3. 3

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    4. 4

      Kike Elomaa kohahdutti Linnassa – onko tässä itsenäisyyspäivän antavin kaula-aukko?

    5. 5

      Susanna Koski saapui Linnaan rock-henkisessä tyylissä – kasvoilla hyvin tumma meikki

    6. Näytä lisää