Tatu, Daniel, Taneli

Viihde

Valikko

Viihde

Jasper Pääkkönen jakoi kuvan uudessa lookissa – Vikings-kuvaukset jo alkaneet

Elokuvatähdet
Jasper Pääkkönen julkaisi Instagram-tilillään kuvan Vikings-sarjan myötä muuttuneesta tyylistään.
Suosittu historiallinen draamasarja Vikings sai hiljattain näyttelijäkastiinsa suomalaista vahvistusta. Näyttelijät Jasper Pääkkönen ja Peter Franzen ovat mukana ohjelman neljännellä kaudella. Heidän roolihahmona jäävät näillä näkymin sarjaan vakituisina roolihahmoina.

Ilta-Sanomat uutisoi aiheesta toukokuun alussa. Franzénin roolihahmo on kuningas Harald Kaunotukka, skandinaavinen soturi, joka on mahdollinen uhka Ragnard Lothbrokille. Pääkkönen puolestaan esittää Halfdan Mustaa, Franzénin hahmon pikkuveljeä.

IS kertoi aiemmin myös, että Pääkkönen ja Franzén ovat jo matkustaneet ohjelman kuvauksiin Irlantiin.

Nyt Pääkkönen jakoi Instagram-tilillään kuvan, jossa hän edustaa uudessa lookissa Berliinin Olympiastadionilla. Aiheesta uutisoi ensimmäisenä MTV.

Kuvassa ovat mukana myös ohjaaja Antti Jokinen ja tuottaja Markus Selin. Miehet ovat ilmeisimmin matkanneet Berliiniin katsomaan AC/DC –yhtyeen keikkaa yhdessä.

Jos kuva ei näy, katso se täältä!

Suomalaisnäyttelijät on huomioitu myös kansainvälisessä lehdistössä. Muun muassa yhdysvaltalainen The Hollywood Reporter kirjoitti aiheesta pitkän artikkelin toukokuussa.

Pääkkönen jakoi The Hollywood Reporterin artikkelin Instagram-tilillään muutama viikkoa sitten. Kuvatekstiksi mies kirjoitti:

– Näkemiin, Suomi, tervetuloa Irlanti. Tästä tulee seikkailu.

Jos kuva ei näy, katso se täältä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

    3. 3

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    4. 4

      MTV: Hans Backelle potkut Huuhkajista

    5. 5

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    8. 8

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    9. 9

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    10. 10

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    6. 6

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

    3. 3

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    4. 4

      MTV: Hans Backelle potkut Huuhkajista

    5. 5

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    6. Näytä lisää