Nestori

Viihde

Valikko

Viihde

Venäläisfanien tempaus varasti huomion One Directionin keikalla

one direction
Fanit järjestivät yhtyeelle yllätyksiä sopimalla etukäteen koreografioita tiettyjen biisien varalle.
Fanit ovat järjestäneet One Directionille eräänlaisia yllätyksiä sopimalla etukäteen erilaisia koreografioita tiettyjen biisien varalle.

Esimerkiksi Night Changes -kappaleen aikana yleisössä nähtiin paljon kukkia. Don't Forget Where You Belong - biisin aikana yleisössä nähtiin runsaasti erilaisia lippuja. Viron lippujen lisäksi yleisössä oli erityisen paljon Venäjän lippuja.

Onkin hyvin mahdollista, että venäläisfanit olivat sopineet yhdessä lippujen heiluttelusta. You&I -kappaleen aikana yleisö heilutteli sinisen värisiä lippuja.

Valtaisa kukkameri

Yhtyeen suomalaisfanit olivat sopineet etukäteen yllättävänsä bändin valtaisalla kukkamerellä. Night Changes -kappaleen aikana yleisöön nousi värikäs kukkameri, kun fanit nostivat ilmaan mukanaan tuomansa tekokukat. Aivan alkuperäisessä suunnitelmassa fanit eivät innostukseltaan malttaneet pysyä.

Alun perin fanien oli tarkoitus kuunnella bändiä täysin hiljaa ja laulaa vasta viimeisen kertosäkeen aikana laulu loppuun niin kovaa kuin ääntä lähti ja hiljaisuuden aikana nostaa kukkameri. Täysin hiljaista suurella stadionilla ei kuitenkaan ollut ja värikkäät tekokukat nostettiin ilmaan heti kappaleen alussa. Sana kukkamerestä oli kiirinyt lähes kaikille paikalla olijoille, sillä sen verran värikkäältä yleisö näytti kappaleen aikana.

Tempauksen idean takana olivat 19- ja 20-vuotiaat helsinkiläisfanit Emma Nihti ja Eliisa Silvennoinen.

Heti Night Changes -kappaleen perään kuultiin 18 -kappale, jonka aikana koko yleisö näytti lappuja, joissa luki. ”I’ve loved you since I was...” ja ikä jolloin on alkanut bändiä fanittaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    2. 2

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

    3. 3

      Titanic, Apollo 13 ja Aliens -elokuvien tähti Bill Paxton on kuollut 61-vuotiaana

    4. 4

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    5. 5

      Norjan valmennusjohto myönsi Iversenin syyllisyyden – ”Anteeksi, Suomi”

    6. 6

      Iivo Niskasen kaataneen norjalaishiihtäjän Facebook-sivu täyttyi moitteista – ”Onnea vaan, luuseri”

    7. 7

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    8. 8

      IS Malmössä: Poliisi kertoo, millaista pahamaineisten alueiden rikollisuus todella on – ”Poliisi joutuu joskus vahvistamaan partioitaan”

    9. 9

      Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

    10. 10

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    5. 5

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    6. 6

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    10. 10

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    2. 2

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

    3. 3

      Titanic, Apollo 13 ja Aliens -elokuvien tähti Bill Paxton on kuollut 61-vuotiaana

    4. 4

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    5. 5

      Norjan valmennusjohto myönsi Iversenin syyllisyyden – ”Anteeksi, Suomi”

    6. Näytä lisää