Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

Tapahtui tänään historiassa: Odottamaton kassamagneetti, joka mahdollisti Tähtien sodan

Kesäsarja
1973: George Lucasin pienen budjetin nuoruuskuvaus mahdollisti Tähtien sodan.
Tähtien sodan ja Indiana Jonesin luojana tunnettu elokuvamoguli George Lucas oli 1970-luvun alussa alle kolmekymppinen filmintekijä, joka odotti läpimurtoaan. Menestys iski lopulta yllättävältä taholta. Tieteisseikkailujen sijaan Lucas löi läpi nostalgisella kuvauksella kalifornialaisten nuorten loppukesän illasta, kun American Graffiti -elokuvasta tuli odottamaton kassamagneetti.

Vuonna 1944 syntynyt Lucas oli itse varttunut Modeston kaupungissa Etelä-Kaliforniassa ja hän peilasi American Graffitissa omia autojen ja musiikin täyttämiä nuoruuskokemuksiaan. American Graffiti sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 1. elokuuta 1973, ja siitä tuli paitsi välitön hitti, niin myös edelleenkin televisiossa esitettävä klassikko.

Suomessa American Graffiti sai ensi-iltansa vuonna 1975 nimellä Svengijengi -62. Sillä nimellä elokuvaa esitetään edelleen aika ajoin suomalaistenkin televisiokanavien ohjelmakartoissa.

American Graffiti tehtiin alle 800 000 dollarin budjetilla, ja sen on arvioitu tuottaneen lipputuloina noin 140 miljoonaa dollaria. Tämän summan päälle tulevat vielä päälle video- ja dvd-myynti sekä oheistuotteet yhtenä tärkeimmistä elokuvan soundtrack.

American Graffiti auttoi Lucasia saamaan ensimmäisen Tähtien sota -elokuvansa tuotantoon. Filmistudio 20th Century Fox ei lämmennyt Tähtien sodalle, mutta tuottaja Alan Ladd Jr. sai yhtiön vakuuttumaan hankkeesta ja sen jatkamisesta myös tuotantovaikeuksien aikana. Yhden tärkeän syyn Ladd Jr:n Lucas-sympatioille kerrotaan olleen se, että tuottaja oli pitänyt American Graffitista.

Vuonna 1977 julkaistu Tähtien sota oli siihen mennessä kaikkien aikojen kassamenestys ja turvasi myös Fox-yhtiön talouden.

Huonosti ei lopulta käynyt myöskään American Graffitin nuorille näyttelijöille. Yhtä päärooleista Steve Bolanderina näytellyt Ron Howard esiintyi vuosikausia Onnen päivät -televisiosarjassa, mutta on sittemmin tehnyt mittavan uran ohjaajana. Oscar-palkittu Howard on ohjannut muun muassa elokuvat Splash, Cocoon – nuoruudenlähde, Apollo 13, Kaunis mieli ja Da Vinci -koodi.

American Graffitissa stetson päässä Bob Falfana autoa kiihdytellyt Harrison Ford ehti palata pariksi vuodeksi takaisin puusepän hommiin, mutta sai lopulta roolin Tähtien sodan Han Solona. Myöhemmin Ford oli Lucasin luoman Indiana Jonesin ruumiillistuma ja Tom Clancyn kirjoista tuttu agentti Jack Ryan.

American Graffitin päähahmoista Curt Hendersonia näytellyt Richard Dreyfuss on nähty myöhemmin muassa elokuvissa Tappajahai, Kolmannen asteen yhteys ja Kyttäyskeikka. Paul Le Mat sai Kultainen maapallo -palkinnon roolistaan aikuistumista vastaan taistelevana hot rod -autoilija John Milnerinä. Le Mat sai myöhemmin urallaan myös toisen Kultaisen maapallon.

Muistatko myös nämä?

1944: Suomea läpi jatkosodan johtanut Risto Ryti erosi presidentin virasta. Ryti oli aiemmin kesällä saanut hankittua Suomelle aseita ja viljaa ns. Ribbentrop-kirjeellä, jossa hän sitoutui henkilökohtaisesti siihen, ettei Suomi tee erillisrauhaa Neuvostoliiton kanssa. Uudeksi presidentiksi nousi marsalkka Mannerheim.

1944: Varsovassa alkoi kansannousu saksalaismiehittäjiä vastaan. Puolalaisten vastarintajoukkojen alkumenestys hyytyi saksalaisten tuotua paikalle lisää SS-joukkoja, ja kansannousu päättyi parin kuukauden kuluttua. Neuvostojoukot olivat jo kansannousun alkaessa Varsovan liepeillä Veiksel-joen toisella puolella, mutta eivät ylittäneet jokea. Puna-armeija tuli yli Veikselin vasta tammikuussa 1945 ja ajoi saksalaiset kaupungista.

1944: Amsterdamissa perheensä kanssa piilotellut juutalaistyttö Anne Frank kirjoitti viimeisen merkintänsä päiväkirjaan, josta koostettiin myöhemmin Nuoren tytön päiväkirja. Kolme päivää myöhemmin Gestapo löysi perheen piilopaikan. Anne Frank kuoli Bergen-Belsenin keskitysleirillä alkuvuonna 1945.

1971: Lappuliisoina ja parkkipirkkoina tunnetut pysäköinninvalvojat aloittivat työnsä Helsingissä, Espoossa ja Lahdessa.

1975: Liennytyksen ajan ”Helsingin henki” sai sinettinsä, kun 35 valtion edustajat allekirjoittivat Helsingin ETYK-päätösasiakirjan Finlandia-talossa.

1977: Pääkaupunkiseudun kunnat Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen siirtyivät viimeisinä peruskoulujärjestelmään. Koulu-uudistuksen toteuttaminen oli alkanut vuonna 1972 Lapista.

1981: Bugglesin Video Killed The Radio Star oli ensimmäinen musiikkivideo, joka esitettiin samana päivänä aloittaneella musiikkikanava MTV:llä.

1992: Timo Soini valittiin Suomen Maaseudun Puolueen (SMP) puolue­sihteeriksi. SMP:n kaaduttua konkurssiin Soini oli mukana perustamassa perussuomalaisia ja oli myös puolueen ensimmäinen puoluesihteeri. Perussuomalaisten puheenjohtajaksi hänet valittiin vuonna 1997.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Imatran epäilty kolmoissurmaaja vuoden 2013 uhristaan: En edes ajatellut, mitä hänelle oli käynyt

    3. 3

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    4. 4

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    5. 5

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    8. 8

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    9. 9

      Kerrostalorapun postit katosivat mystisesti ja löytyivät junasta – asukas jakoi postin naapureilleen

    10. 10

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    9. 9

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    10. 10

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Imatran epäilty kolmoissurmaaja vuoden 2013 uhristaan: En edes ajatellut, mitä hänelle oli käynyt

    3. 3

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    4. 4

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    5. 5

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. Näytä lisää