Torsti

Viihde

Valikko

Viihde

Cheek matkusti vuoden ajan ”maanisesti” – tämä oli reissun kohokohta

Cheekin paluu
Lauantaina vuoden keikkatauolta palaava räppäri Cheek kertoi Ilta-Sanomille, mitä teki välivuotensa aikana.
Kun mikrofoni irtosi Cheekin kädestä viimeisen kerran viime vuoden elokuussa Helsingin olympiastadionilla, suuntasi Jare Tiihonen miltei suoraan ystäviensä kanssa juhlimaan. Juhlat venyivät Tiihosen mukaan myöhään, mutta heti seuraavana aamuna hän otti irtioton Suomesta.

– Jo aamulla lähdin New Yorkiin ja siitä lähdin kiertämään maailmaa ympäri itsekseni, Cheek kertoo Ilta-Sanomille.

Suoraviivaisesti edenneen maailmanympärysmatkan Tiihonen teki yksin.

– New York, San Diego, Los Angeles, Honolulu, Maui, Tokio ja Shanghai. Ja Shanghaista lennähdin jo takaisin Suomeen, Tiihonen luettelee Ilta-Sanomille.

Jos Instagram-kuva ei näy, katso se täältä.

Tiihonen matkusti vuoden aikana useita muitakin kertoja ja osalla reissuista hänellä oli ystäviä mukanaan.

Maailmanympärysmatkan kohteiden lisäksi hän kävi vuoden aikana muun muassa Lontoossa, Miamissa, Dubaissa, Koh Koodin saarella Thaimaassa sekä Syrakusassa, Italian Sisiliassa.

– Dubaissa ja Miamissa kävimme kaveriporukalla. Ne olivat vähän enemmän sellaisia bilereissuja.

Mikäli Instagram-kuva ei näy, katso se täältä.

Mikä oli suosikkimatkakohteesi vuoden aikana?

– No se Maui, Havaijilla. Olin löytänyt sieltä kivan hotellin ja siellä oli todella kivaa. Oli esimerkiksi rento meininki syödä piknikiä vesiputouksen juurella, Tiihonen sanoo.

– Vuoden aikana matkustelin maanisesti – raivottamalla – kunnes tuli fiilis, että ehkä tässä on matkustettu tarpeeksi. Että pitäisiköhän tässä alkaa tehdä jotain musahommia ja aloin seurata, mitä muut tekee. Sitä matkusti niin paljon, että alkoi tulla kaipuu studioon. Eli matkustelu teki juuri sen, mitä sen loman pitikin: löytyi se uusi nälkä. Piti päästä takaisin geimeihin, hän sanoo.

Katso videolta Cheekin haastattelu Radio Suomipopilla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    2. 2

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      10 yllättävää asiaa, jotka viehättävät miehiä naisessa

    5. 5

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    6. 6

      Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

    7. 7

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    8. 8

      ”Kyllä, olen suomalainen Oscar-voittaja” – Tommi teki Oscar-palkitun elokuvan erikoistehosteita

    9. 9

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    10. 10

      Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    9. 9

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    10. 10

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    2. 2

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      10 yllättävää asiaa, jotka viehättävät miehiä naisessa

    5. 5

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    6. Näytä lisää