Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

70 vuotta täyttävä Panu Rajala seksuaalisuudestaan: ”Taito, halu ja kyky on vielä tallella”

päivänsankari
Syntymäpäiviään viettävä Panu Rajala ei arkaile puhua seksuaalisuudesta.
Kirjailija Panu Rajala täyttää tänään torstaina 70 vuotta. Juhlapäivän kunniaksi ilmestyy Rajalan kuluvan vuoden alkupuoliskoa ruotiva päiväkirja Nuoruuden neljäs näytös.

Iän, elämän ja nuoruuden pohdinnan lisäksi Rajala puhuu teoksessaan paljon kesäksi Myllykolun Kesäteatteriin kirjoittamastaan komediasta Elämän autuus.

Näytelmä mukailee F. E. Sillanpään esikoisromaania Elämä ja aurinko, jota pidettiin aikanaan uskaliaan eroottisena.

Rajalan käsissä teoksesta sukeutui nykypäivään päivitetty versio, jossa seksuaalisuutta käsiteltiin näyttämöllä rohkein ottein.

– Olemme seksuaalisuuteen liittyvissä aiheissa hyvin häveliäitä. Jos sitä vähänkään hipaisee esimerkiksi kirjallisessa teoksessa omakohtaisesti, saa heti kuulla raikuvasti kunniansa, Rajala sanoo.

Seksuaalisuus on edelleen vahvasti läsnä myös Rajalan omassa parisuhteessa. Intoa riittää, vaikka rakkaus puoliso Marja Norhan kanssa on kestänyt jo yli kymmenen vuotta.

– Olen saanut onnekseni todeta, että tämä taito ja halu ja kyky on vielä tallella. Minun ja Marjan suhteessa on niin henkinen kuin fyysinenkin puoli kunnossa, ehdottomasti.

Lue koko Panu Rajalan haastattelu päivän Ilta-Sanomien printti- tai verkkolehdestä!

Panu Rajalan päiväkirjateos Nuoruuden neljäs näytös ilmestyy 27. elokuuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    5. 5

      MM-välierässä tulossa hurja loppu – Tshekki nousi maalin päähän!

    6. 6

      Hiihdon superlauantaille kruunu: Matti Heikkinenkin palkintopallille

    7. 7

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    8. 8

      Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

    9. 9

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    10. 10

      Arvostettu brittilehti uskoo Saaran voittoon – mullistaisi koko X Factorin: ”Kenen pitäisi voittaa? Saara Aallon, tietenkin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    9. 9

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    10. 10

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    5. 5

      MM-välierässä tulossa hurja loppu – Tshekki nousi maalin päähän!

    6. Näytä lisää