Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

Kesällä vain yhdelle fanille esiintynyt poikabändi saapui Suomeen – näin moni tuli kuuntelemaan!

ysärifestari
Helsingin We Love The 90' s -festarin yleisö oli enemmän innoissaan East 17 -poikabändistä kuin Dublin - siellä yhtyeen keikalle tuli vain yksi kuulija.
Helsingin Suvilahdessa oli perjantaina monisatakertaisesti se yleisömäärä, jonka East 17 saavutti alkukesästä Dublinissa. Silloin bändin keikalle 800 ihmistä vetävään Academyyn myytiin 30 lippua - ja lipunostajista vain yksi ihminen vaivautui keikalle saakka.

Bändi siis keräsi Helsingissä lavan eteen useita satoja, ehkä pari tuhatta kuulijaa.

We Love The 90's -festivaalin yleisö oli brittikolmikosta myös ihan innoissaan. Hajanaista yhteislaulua kuului ja vasta-alkaneen festarin tunnelmaan pääsevä yleisö myös tanssahteli hittien mukana. It's really alright, kuten yhtye lauloi ja laulatti.

90-luvulla suosionsa huipulla

East 17 oli osa 1990-luvun poikabändi-ilmiötä, jota on menestyksekkäästi lämmitellyt tällä vuosikymmenellä aikoinaankin suuntauksen ykkösyhtyeenä pidetty Take That.

Take That on kelvannut isoille areenoille ilman suurinta tähteään Robbie Williamsia. Mutta East 17 ei ole ollut yhtä onnekas. Ilman kahta 1990-luvun nokkamiestään Tony Mortimeria ja Brian Harveytä esiintyessään he ovat saaneet noloimmillaan kokea muun muassa Dublinin fiaskon.

Mutta Helsingin ysärijuhlissa on yleisölle kyse hauskanpidosta ja nostalgiasta, ei pophistorian kertaustunnista.

Ei haittaa, vaikka kokoonpano on alkuperäisestä etääntynyt ja lavamaisema 1990-luvusta setääntynyt. Biisit olivat ihan tarpeeksi sinne päin.

Encorea East 17 ei päässyt soittamaan. Yleisöllä oli kiire toiselle lavalle, josta kuului jo Coco Jambo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    3. 3

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    4. 4

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    5. 5

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    6. 6

      Suomen antidopingpomolta täystyrmäys Venäjän selityksille

    7. 7

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    8. 8

      Naapurien uskomaton riita: Käsi jäi auton oven väliin – mies raahautui 270 metriä pitkin hiekkatietä

    9. 9

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    10. 10

      Kirjaston kirja palautettiin 120 vuotta myöhässä – näin suuri jättisakko lainaajalle olisi kertynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    8. 8

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    9. 9

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    10. 10

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    3. 3

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    4. 4

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    5. 5

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    6. Näytä lisää