Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Krista Kosonen rajusta kohtauksestaan uutuuselokuvassa: ”Ne olivat aitoja kyyneleitä”

päärooli
Kätilö-elokuvan päärooliin valmistautuminen oli Krista Kososelle poikkeuksellinen kokemus.
Krista Kosonen näyttelee pääosaa ensi perjantaina 4. syyskuuta ensi-iltansa saavassa Kätilö-elokuvassa, jonka on ohjannut hänen kihlattunsa, elokuvaohjaaja Antti Jokinen.

Elokuvaprojekti on ollut molemmille poikkeuksellinen, sillä elokuvaa tehtiin jo ennen kuvauksia pitkään parin kotona.

– Olemme valmistautuneet tähän yhdessä todella paljon. Hyvä, ettei kukaan tullut laskemaan niitä työtunteja, jotka käytettiin asiaan kotona! Kosonen sanoo Ilta-Sanomille Kätilön lehdistötilaisuudessa.

Hänelle näyttelijänä tilanne on poikkeuksellinen.

– Usein ohjaajan kanssa haluaisi etsiä roolia enemmän, mutta aikaa ja rahaa ei ole. Nyt meillä oli aikaa rakentaa henkilö kunnolla fyysisiä ominaisuuksista myöten, Kosonen summaa.

Hahmoon kuuluivat myös toisen silmän peittävä erikoinen piilolinssi sekä rankka kohtaus, jossa Kososen hiukset nyrhitään lyhyiksi.

Valkokankaalla näyttelijän kyyneleet virtaavat kohtauksessa vuolaasti, olivatko kyseessä kenties oikeat kyyneleet?

– Kyllä ne oli, kyllä ne oli. Vaikka hiukset ei ole mulle ikinä olleet mikään tärkeä asia, vaan tukalle on aina tehty sitä, mitä rooli on vaatinut. Kyllä siinä on jotain aika väkivaltaista kun saksien ääni kuuluu korvan juuresta, Kosonen kertoo.

Tällä hetkellä Kososella ei ole seuraavia projekteja tiedossa, sillä hänen ja Jokisen esikoislapsi syntyy syksyllä.

– Ei se varmaan mikään salaisuus ole, että jään keskittymään muihin asioihin eli piakkoin jään äitiyslomalle, Kosonen sanoo.

Kätilö ensi-illassa perjantaina 4. syyskuuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    5. 5

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    6. 6

      Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

    7. 7

      Öinen kolmoissurma järkyttää Imatralla – ”Kamala tapaus”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

    10. 10

      Silminnäkijä Imatralta Ilta-Sanomille: ”Rikospoliisin teknikot tutkivat henkilöautoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    5. 5

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    6. Näytä lisää