Nestori

Viihde

Valikko

Viihde

Martina ja hengenpelastajat -kaunottarilla lemmenhetkiä Hunksien kanssa – Amanda Harkimo: ”Piti ottaa, mitä oli tarjolla”

Martina ja hengenpelastajat
Torstaina alkavalla Martina ja hengenpelastajat -sarjan toisella tuotantokaudella on luvassa lemmiskelyä.
Uusi piirre tämänsyksyisessä Martina ja hengenpelastajat -sarjassa on se, että vaativien kilpailusuoritusten lisäksi ohjelmassa nähdään jonkin verran myös romanttista kipinää.

Ihmissuhdedraaman mahdollistaa Scandinavian Hunks -tanssiryhmästä tutut Jucci ja Kimmo, jotka ovat ohjelmassa auttamassa Martina Aitolehteä sekä aiheuttamassa kuumia tunteita hengenpelastajakaunottarissa.

Useat ohjelmaan osallistuvat kaunottaret kertovat, että maaliskuussa Thaimaassa tehdyissä kuvauksissa nähtiin jonkin verran romanttista sutinaa Hunks-tanssijoiden ja kilpailijoiden välillä.

– No siellä oli kaksi miestä ja kymmenen naista yhdessä eristyksissä muusta maailmasta kolmen viikon ajan, niin totta kai siellä jotain tapahtuu. Mutta ei mitään vakavaa, Miss Helsinki Rosanna Kulju myöntää.

Amanda Harkimo ja Suvi Pitkänen myönsivät Ilta-Sanomille, että heillä molemmilla oli lemmenhetkiä Hunks-kaksikon kanssa ohjelman kuvausten aikana.

– Tiedän omasta kokemuksestani, että kun mut pistetään paikkaan, missä ei näe ketään muita miehiä, niin mun aivot menevät siihen moodiin, että mun pitää ottaa, mitä on tarjolla.

– Olimme Suvin kanssa molemmat vielä silloin sinkkuja, joten ei ollut ketään miehiä meitä pysäyttämässä, edelleen sinkkuna viihtyvä Amanda sanoo.

Amanda myöntää, että syksyn 2011 Big Brotherissa tapahtunut romanssi toisen BB-kilpailijan Benin kanssa johtui samasta asiasta.

– Sielläkin mun aivot menivät siihen samaan moodiin.

Amanda ei kuitenkaan jaksa murehtia tai stressata, vaikka Martina ja hengenpelastajat -ohjelman kuvauksissa tapahtuneet sutinat päätyvätkin mitä todennäköisimmin satojentuhansien tv-katsojien nähtäviksi.

– Kyllä mä tiedän, että äiti ja isä saavat taas hävetä. Mutta ei tuollaisilla ole mulle mitään väliä. Elämää se vain on, Amanda sanoo.

Amanda ja Suvi eivät voineet vielä paljastaa, kumman Hunks-tanssijan kanssa sutinaa tapahtuu.

Hengenpelastajakaunotarten ja Hunks-tanssijoiden välisiä lemmenhetkiä nähdään kuitenkin ohjelmassa syksyn aikana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. 6

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    7. 7

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    8. 8

      Meksiko varoittaa nyt Yhdysvaltoja – aikoo vastata Trumpin muurihankkeeseen tullimaksuilla

    9. 9

      Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

    10. 10

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    5. 5

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    6. 6

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    7. 7

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. Näytä lisää