Keijo

Viihde

Valikko

Viihde

Mr. Bean ei ole vanhentunut päivääkään 25 vuodessa – järjesti Lontoossa nostalgisen tempauksen

juhlavuosi
Mr. Bean -hahmon 25-vuotisjuhlan kunniaksi koomikko Rowan Atkinson lähti kiertämään Lontoon nähtävyyksiä
Buckinghamin palatsin edustalle kerääntyneet matkailijat saivat hieraista silmiään, kun tv:stä tuttu ikoninen komediahahmo kurvasi paikalle limenvihreällä vuoden 1976 Mini-auton katolla.

Koomikko Rowan Atkinsonin Mr. Bean hahmo täyttää tänä vuonna 25 vuotta ja merkkipaalun kunniaksi Atkinson lähti Lontoon kaduille komediahahmon roolissa.

Atkinson uusi 25-vuotisjuhlan kunniaksi Mr Beanista tutun kekseliään nojatuoliautoilun, joka nähtiin ensimmäistä kertaa televisiossa Mr. Beanin ensimmäisessä jaksossa tammikuussa 1994.

Jaksossa Mr. Bean ostaa alennusmyynneistä niin paljon tavaraa, ettei mahdu itse piskuisen autoonsa. Hahmo ratkaisee ongelman virittämällä autonsa niin, että hän pystyy ohjailemaan sitä katolle asetetusta nojatuolista käsin.

Mukana Beanilla oli kierroksella rakas Teddy -nallekarhu, jolle Mr. Bean esitteli Lontoon nähtävyyksiä nojatuolista.

Mr. Bean -sarjan viimeinen jakso esitettiin vuonna 1995, mutta Atkinson nähtiin Beanina myös hahmon nimeä kantaneissa kahdessa elokuvassa vuosina 1997 ja 2007.

Elokuvan Mr. Bean lomailee jälkeen suosikkikoomikko ilmoitti jättävänsä hahmon lopullisesti.

Juhlavuoden kunniaksi Atkinson on kuitenkin esiintynyt Beanina tänä vuonna eri hyväntekeväisyystapahtumissa ja tv-mainoksissa.

– Minusta Bean on melko iätön hahmo. Kun kuvasin mainosta, niin aika moni ihminen tuli kertomaan minulle, että heistä hahmo on nyt minun vanhennuttuani parempi kuin koskaan. Heistä keski-ikä sopii Beanille, Atkinson kertoi Los Angeles Timesille alkukesästä.

– Voisimme ehkä tehdä joskus elokuvan vanhasta Mr. Beanista. Hahmo voisi käsitellä ikääntymistä todella suorasukaisesti.

Mr. Bean, eli Nolojen tilanteiden mies on yksi tunnetuimpia ja rakastetuimpia brittikomedioita. Suomessa sarjaa on esittänyt Yle TV2.

Jos twiitit eivät näy selaimellasi, niin katso ne tästä ja tästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    3. 3

      Nokialla tyttöystävänsä murhasta epäilty 18-vuotias on lapsenkasvoinen ja melko pienikokoinen

    4. 4

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    7. 7

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    8. 8

      Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

    9. 9

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    10. 10

      Kolme tapausta 10 vuoden ajalta, joissa koiraeläin hyökkäsi ihmisen kimppuun luonnossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    3. 3

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    4. 4

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    5. 5

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    8. 8

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    9. 9

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    10. 10

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    3. 3

      Nokialla tyttöystävänsä murhasta epäilty 18-vuotias on lapsenkasvoinen ja melko pienikokoinen

    4. 4

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. Näytä lisää