Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Bea Toivonen sai töitä Lontoosta: ”Fiilikset erittäin hyvät”

Uusi työ
Miss Suomi 2014 Bea Toivonen muutti rakkauden perässä Lontooseen loppukesällä. Nyt myös työkuviot ovat kohdillaan.
Bea Toivonen sai tänään erinomaisia uutisia heti aamun alkajaisiksi, kun hänelle ilmoitettiin, että työpaikka Bobbi Brown -meikkiketjun liikkeessä Lontoossa on hänen.

– Se oli pitkä prosessi, joka sisälsi kolme eri vaihetta. Ensiksi minut haastateltiin, sitten oli meikkitesti ja kolmannessa vaiheessa vielä yrityksen aluevastaava haastatteli minua, Bea kertaa.

– Työ alkaa ensi viikolla. Fiilikset ovat erittäin hyvät tällä hetkellä, Bea iloitsee.

Bea on ammatiltaan meikkaaja-maskeeraaja ja parturi-kampaaja, joten hän pääsi oman alan töihin.

Toisen vaiheen meikkitesti kesti 45 minuuttia, jonka aikana Bea meikkasi asiakkaan ja samalla antoi tälle vinkkejä ja ohjeita meikkaamiseen.

Heinäkuussa Lontooseen rakkaansa näyttelijä-rokkari Jesse Smithin luo muuttanut Bea kertoo, että englanninkieli sujuu koko ajan paremmin, vaikka tietysti työhaastatteluissa aluksi jännitti.

– Täällä on kuitenkin ihmiset niin kivoja eikä yhtään jäykkää, niin se auttoi rentoutumaan, Bea sanoo.

Bean työpaikka sijaitsee Lontoon ydinkeskustassa Bankin alueella.

– Ihan siinä London Bridgen liepeillä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tiukka sääntö korventaa pääkaupunkiseudun taksikuskeja pikkujoululiikenteessä – ”Siinä menee helposti herne nenään”

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

  4. 4

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  5. 5

    Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

  6. 6

    Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

  7. 7

    Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

  8. 8

    X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

  9. 9

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  10. 10

    Narsismi on periytyvää – merkit nähtävillä jo hiekkalaatikolla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  7. 7

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Testaa, miten sinkku olet!

  10. 10

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tiukka sääntö korventaa pääkaupunkiseudun taksikuskeja pikkujoululiikenteessä – ”Siinä menee helposti herne nenään”

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

  4. 4

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  5. 5

    Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

  6. Näytä lisää