Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Kauko Säädin: Hottikset, olkaa kilttejä ja pariutukaa keskenänne!

Hottikset
Jos kumppani valitaan esimerkiksi kivesten koon perusteella, voi olla parempikin, ettei hottisgeenejä levitetä ihan koko Suomen täydeltä, miettii IS Tv-lehden kriitikko, nimimerkki Kauko Säädin.
Nelosen Hottikset-sarjan hottiksilla on paha ongelma. He ovat itse niin kauniita, komeita ja kaikin puolin tasokkaita, ettei sopivaa kumppania tunnu löytyvän.

Tommille, 27, kävi Hämeenlinna pieneksi, joten hän päätti siirtää naisjahtinsa ”suureen kaupunkiin”, Tampereelle. Jonna, kohta 30, ei ole löytänyt Iitistä miestä, suuntana siis Helsinki. Sama pulma tuntuu olevan muillakin hottiksilla – mutta kummakos tuo, kun laatukriteerinä ovat esimerkiksi ”tulivuoren kokoiset pallit”, kuten Suvi vaatimattomasti toivoo.

Tarjokkaiden taival voi kilpistyä vääränlaisiin kenkiin, rumiin sormuksiin, treffeille tuotuun muovikassiin tai juurestaan hiukan tummentuneeseen etuhampaaseen.

Aiemmin on nähty, että tarjokkaiden taival voi kilpistyä myös vääränlaisiin kenkiin, rumiin sormuksiin, treffeille tuotuun muovikassiin tai juurestaan hiukan tummentuneeseen etuhampaaseen.

Vaan ei hätää. Kaukolla on ratkaisu, jota ihme kyllä eivät ohjelman tekijätkään näytä keksineen. Antaa hottisten pariutua keskenään! Sarjassa on viisi naista ja neljä miestä, joten melkein tasan menee. Jonkun tosin täytyy vähän venyttää kriteereitään, sillä yksi miehistä on homoseksuaali – mutta eipä ainakaan jäisi tasosta kiinni. Takuuvarmasti kymppiplussia kaikki.

Samalla muu Suomi säästyisi muutamalta hottisgeeniltä.

Kauko Säädin pakinoi IS Tv-lehdessä viikoittain. Hottikset tiistaisin Nelosella klo 20.00.

Ota kantaa

Kelpaisitko Hottikselle?

Taatusti, olenhan hottis itsekin 7% Tuskin, olenhan normaali ihminen 22% Voi olla, mutta hottis ei kelpaisi minulle 71%
Ääniä yhteensä 3597

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    3. 3

      Poliisi ohjaa kulkueet samaan puistoon – mielenosoittajien äärilaidat kohtaavat Kaisaniemessä

    4. 4

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    5. 5

      Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

    6. 6

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    7. 7

      Suomi myönsi Mannerheim-ristejä myös Neuvostoliiton kansalaisille

    8. 8

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    9. 9

      Kimi Räikkönen möläytti – yleisö puhkesi suosionosoituksiin

    10. 10

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. 6

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    7. 7

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    8. 8

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    9. 9

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    10. 10

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    3. 3

      Poliisi ohjaa kulkueet samaan puistoon – mielenosoittajien äärilaidat kohtaavat Kaisaniemessä

    4. 4

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    5. 5

      Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

    6. Näytä lisää