Selma

Viihde

Valikko

Viihde

Näyttelijä Janne Virtanen toipuu lonkkaleikkauksesta

Näyttelijä ja ohjaaja Janne Virtanen saapui lauantaina Tamara Lund -musiikkinäytelmän ensi-iltaan puolisonsa Hanna-Riikka Siitosen kanssa kainalosauvoihin tukeutuen.
– Olin lonkkaleikkauksessa kolme viikkoa sitten. Lonkkaan laitettiin keinonivel, ja toipuminen on jo hyvässä vauhdissa, kertoi Virtanen, joka suuntaa työn merkeissä lähipäivinä Vilnaan.

Vielä keppien kanssa kulkevalla Virtasella koitti muutama viikko sitten uusi elämä, kun hän pääsi eroon lähes viisi vuotta vaivanneista leposäryistään.

Muuten hän palailee työelämään pikku hiljaa, ja energia suuntautuu Uusi päivä –televisiosarjaan, joka on hänelle ja Siitoselle perheen yhteinen projekti. Näillä näkymin sarjan päätös häämöttää vuoden 2018 lopussa.

– Ohjaan ja näyttelen, Hanna-Riikka näyttelee ja tekee musiikkia sarjaan, sarjan pääohjaaja täsmentää.

Hanna Riikka Siitonen ehtii elää myös muusikon arkea, sillä keikkoja on tiedossa pitkin syksyä. Tähtäin on jo pikkujouluissa.

– Keikkailemme yhdessä Ninan (Tapion) kanssa.

Myös heidän yhteinen Taikapeili on herätetty henkiin. Duo ei koskaan lopettanut, sen tahti vain hiipui, mutta nyt Siitonen sanoo nauttivansa jälleen Taikapeilin ysärihenkisistä keikoista.

– Kun riittävästi kuluu aikaa, näkee parhaimmat puolet ja osaa arvostaa omaakin työtään.

Pariskunnalla on lämpimiä ajatuksia turkulaista teatteria kohtaan, sillä heidän avioliittoon johtanut seurustelunsa alkoi aikoinaan kesäteatterissa Turussa.

Hanna Riikka Siitonen tapasi Tamara Lundin työn merkeissä useamman kerran.

– Tapasimme ja olimme samoissa esiintymistilaisuuksissa, samoin kuin hänen ihastuttavan tyttärensä Marian kanssa.

Myös Janne Virtanen tapasi Tamara Lundin ja on nähnyt muutamia hänen esityksiään.

Turun kaupunginteatterin kutsuvierasensi-illassa yleisö otti lauantaina Tamara Lund – musiikkinäytelmän vastaan suurella lämmöllä ja valtavin suosionosoituksin.

Erityisen suosion sai Tamara Lundia eri-ikäisenä esittänyt naiskolmikko sopraano Angelika Klasin johdolla. Nuorta Lundia esittää Sofia Arasola ja Tamaraa elämänsä loppuvaiheessa Kirsi Tarvainen. Aleksandrun roolissa laulaa Juha Hostikka.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  2. 2

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  3. 3

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  4. 4

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  7. 7

    Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

  8. 8

    Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

  9. 9

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  10. 10

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  5. 5

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  6. 6

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  7. 7

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  8. 8

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  9. 9

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  10. 10

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  2. 2

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  3. 3

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  4. 4

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. Näytä lisää