Selma

Viihde

Valikko

Viihde

Suomalaisbändin jäätävä risteilymuisto: basisti heräsi haisevaan vahinkoon – bändikaveri tositoimissa viereisessä sängyssä

risteily
Santa Cruz -yhtyeen muistot rokkareiden kansoittamalta Radio Rock -risteilyltä eivät sovi heikkohermoisille.
Viikonloppuna Itämeren aalloilla seilasi jälleen aimo annos rockmusiikin ystäviä, kun sarjassaan kuudestoista Radio Rock -risteily keräsi suomalaiset rokkibändit ja fanit samaan laivaan.

Esiintyjien joukossa olivat muun muassa kasariheviestetiikalla leikittelevät rockyhtyeet Reckless Love ja Santa Cruz.

Yhtyeiden nokkamiehet Olli Herman ja Archie Cruz istuivat alas Radio Rockin Laura Vähähyypän haastatteluun kertaamaan hurjimpia muistojaan jo useampaan kertaan koetuilta RR-risteilyiltä.

– Kammottavaa toimintaa! puuskahtaa Herman yhtyeensä Reckless Loven ensimmäisestä risteilystä, jolla keikka vedettiin jo satamassa ja aikaa juhlimiseen laivalla jäi sitäkin enemmän.

Kolmatta kertaa mukana olevan Santa Cruzin laulaja-kitaristi Archien tarina bändin ensimmäisestä risteilystä lienee kuitenkin vielä kollega Hermaninkin päivittelyjä hurjempi.

– Kyl nää on aika railakkaasti mennyt, muistan Midin kommellukset silloin ekalla kerralla, jotka on hyvin Radio Rockillakin dokumentoitu, Archie kertaa bändinsä basistin toilailuja.

– Niin, kaikkihan nyt tietää jo että Midi p*sk*nsi housuun, haastattelija Vähähyyppä täydentää tarinaa.

– Ja toinen bändin jäbistä oli vissiin vielä viereisessä punkassa tositoimissa! Joten Midistä tuntui varmaan tosi hyvältä, kun bändikaveri on siinä vieressä, Archie nauraa muistolle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    5. 5

      Kolme autoa kolaroi risteyksessä Kempeleessä – 5 vietiin sairaalaan

    6. 6

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    7. 7

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    8. 8

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    9. 9

      IS paikalla: Näin Saara Aalto villitsi suomalaiset – ”Kyllä brittiläiset voivat äänestää ulkomaalaista”

    10. 10

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    3. 3

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    4. 4

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    5. 5

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    6. 6

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    7. 7

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    8. 8

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    5. 5

      Kolme autoa kolaroi risteyksessä Kempeleessä – 5 vietiin sairaalaan

    6. Näytä lisää