Tuuli, Tuulia, Hilda

Viihde

Valikko

Viihde

Ensitreffit alttarilla -pareilla stressiä saman katon alla – tämän takia yhteen muuttaminen on vaikeaa

ensitreffit alttarilla
Ensitreffit alttarilla -parien yhteen muutto ei sujunut ongelmitta. Stressiltä ei vältytä jatkossakaan, lupaa asiantuntija Maaret Kallio.
Ensitreffit alttarilla -suosikkisarjan toisen tuotantokauden pariskunnat aloittelivat eilen tiistaina nähdyssä jaksossa yhteiseloaan. Viiden viikon yhteisasumisen jälkeen Roni ja Tanja, Antti ja Sari sekä Jouni ja Mari päättävät jatkavatko he liittoaan vai eroavatko.

Viime keväänä ensimmäistä kertaa Suomessa nähty tanskalaisformaatti oli jättimenestys. Ohjelma puhutti verkon keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa läpi tuotantokauden. Hiljaista ei ole kotikatsomoissa ollut toisellakaan tuotantokaudella, sillä viime viikolla sarjaa Finnpanelin mittauslukujen mukaan seurasi 410 000 silmäparia.

– Toisen kauden vastaanotto on ollut todella erilainen kuin ensimmäisen. Viimeksi oli suuri ennakkokohu, mutta nyt ihmiset elävät myötätuntoisesti sarjan henkilöiden mukana, sarjassa asiantuntijana esiintyvä psykoterapeutti Maaret Kallio kertoo.

Suurimpia vaikeuksia sarjassa on ollut Jounilla ja Marilla, jotka ovat puhuneet avoimesti kommunikaatio-ongelmistaan. Myöskään sarjan nuorimman parin, Ronin, 27, ja Tanjan, 29, yhteen muutto ei sujunut ilman draamaa. Nummelassa rivitalossa asuva Tanja tunsi heti häämatkan jälkeen suunnatonta pakokauhua siitä, että joutuisi muuttamaan Ronin Helsingin keskustassa sijaitsevaan kerrostaloasuntoon.

– Tuli pakokauhu ja sellainen olo, että haluan pois täältä. Sitten vaan häippäsin sieltä ja jätin toisen yksin. Jäi paha fiilis, Tanja kertoi eilen nähdyssä jaksossa.

Lopulta pariskunta päätti asua vuoro viikoin toistensa luona.

Mikä siinä yhteen muuttamisessa on niin vaikeaa, Maaret Kallio?

– Onhan se vieraampi maaperä ja on turvattomampaa muuttaa toisen luo. Sarjassa tulee yllätyksenä myös se, millainen toisen koti on. Yleensä pariskunnat ovat viettäneet toistensa luona jo pidempiä aikoja kerrallaan ennen kuin muutetaan yhteen.

Kallion mukaan pariskunnilta vaaditaan uskoa ja luottoa siihen, että he sopeutuvat viiden viikon ajaksi muuttuneeseen elämäntilanteeseen.

– Ohjelman osallistujilta vaaditaan leirihenkeä, koska muutto toisen luo ei ole lopullinen. Emme telkeä ketään kodin sisään, vaan sen viiden viikon ajan saa kyllä kulkea vapaasti töissä ja omissa harrastuksissaan.

Kallion mukaan tv-katsojille jännittävin kohta kulminoituu siihen hetkeen, kun pariskunta tapaa toisensa ensi kertaa alttarilla.

– Silloin nähdään ensireaktio, mutta sehän voi muuttua ajan myötä myönteisestä kielteiseksi tai toisinpäin.

Psykoterapeutin mukaan ohjelman ensimmäiset kaksi viikkoa ovat pariskunnille kaikkein haastavimmat. Ensiksi tavataan alttarilla, sitten suunnataan häämatkalle, jonka jälkeen lyödään hynttyyt yhteen.

– Jos ensimmäisen kahden viikon aikana pystyy hillitsemään itseään, se on varmasti hyväksi. Ohjelma ei ole pelkästään rakkaus- tai avioliittokoe, vaan melkoinen stressinsietokoe.

Kallio kertoo vitsailleensa ohjelmassa esiintyvän kollegansa, psykologi ja psykoterapeutti Mikael Saarisen kanssa siitä, että ohjelmaan osallistuvien henkilöiden stressinsietokykyä tulisi testata entistä tehokkaammin.

– Jo haastattelutilanne voi olla stressaava. Sehän on kuin työhaastattelu, mutta paljon kovempi, Kallio sanoo ja jatkaa.

– Puolivakavissaan vitsailimme Mikaelin kanssa, että pitäisikö kesken haastattelun katosta pudottaa vaikkapa jättimäinen boa ja katsoa, miten siihen reagoidaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    2. 2

      Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. 6

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    7. 7

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    10. 10

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    9. 9

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    2. 2

      Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. Näytä lisää