Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

Duudson-HP muistelee traagisesti menehtynyttä ystäväänsä: ”Hän teki asioita, joista nautti”

muistokirjoitus
Laskuvarjohyppyonnettomuudessa menehtynyt Erik Roner oli Duudsoneiden ystävä.
Nitro Circus -ohjelmasta tuttu extreme-urheilija, Duudsoneiden ystävä Erik Roner menehtyi maanantaina traagisessa laskuvarjohyppyonnettomuudessa.

HP Parviainen kertoo IS:lle tavanneensa Ronerin ensimmäisen kerran Jenkeissä vuonna 2010 kuvatessaan Duudsonit Amerikassa -ohjelmaa. HP:n mukaan Roner ei ollut mikään tietoinen riskien etsijä, mutta tietenkin extreme-urheiluun kuuluu maltillinen hurjapäisyys.

– Todella ikävä onnettomuus. Kaikki ajatukseni ovat nyt hänen perheensä luona, HP kertoo IS:lle.

– Ensitapaamisesta lähtien meillä juttu luisti. Erik oli todella aurinkoinen ja positiivinen ihminen. Hän teki asioita, joista nautti ja sai eniten virtaa, HP lisää.

Duudsonit ovat päivän mittaan lisänneet Instagramiin kuvia, joissa surevat menehtynyttä ystäväänsä. HP julkaisi tiistaina aamupäivällä henkilökohtaisella tilillään kuvan, jossa hän poseeraa Ronerin seurassa. Kuvassa molemmat miehet hymyilevät leveästi.

– Lepää rauhassa ystäväni. Sydämelliset osanottoni hänen perheelleen, HP kirjoittaa englanniksi kuvan yhteyteen (vapaa suomennos).

Jos kuva ei näyt selaimellasi, voit katsoa sen täältä.

38-vuotiaana menehtynyt Roner osallistui turmapäivänä Kaliforniassa Tahoejärvellä järjestetyn julkkisten golftapahtuman ryhmälaskuvarjohyppyosuuteen. Lehtitietojen mukaan laskeutuminen ei sujunut suunnitellusti ja Roner törmäsi puuhun.

Extreme-tähti on nähty Suomessa useasti. Viimeksi hän vieraili Suomessa toukokuussa Nitro Circus -show’ssa Helsingin Olympiastadionilla.

Jukka Hildén lisäsi aiemmin tiistaina ryhmäkuvan henkilökohtaiselle Instagram-tililleen. Kuvassa Duudsonit poseeraavat Ronerin seurassa.

– Lepää rauhassa Erik! Hän oli rakastava ja aito ihminen, joka oli täynnä positiivista energiaa, Jukka kirjoitti kuvan yhteyteen.

Molemmat kuvat ovat keränneet lukuisia surunvalitteluja ympäri maailman.

Jos kuva ei näy selaimellasi, voit katsoa sen täältä.

Juttua korjattu klo 14.36. Lisätty HP Parviaisen kommentit. Otsikkoa muutettu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    2. 2

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    3. 3

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    4. 4

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    7. 7

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    8. 8

      Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

    9. 9

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    10. 10

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    7. 7

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    8. 8

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    9. 9

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    10. 10

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    2. 2

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    3. 3

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    4. 4

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. Näytä lisää