Matti, Matias

Viihde

Valikko

Viihde

Hurjassa tv-tempussa loukkaantunut kansanedustaja: ”Kyljet edelleen mustina”

voitolla yöhön
Kansanedustaja Susanna Koski loukkaantui Voitolla yöhön -ohjelman cheerleading-tempussa.
Kansanedustaja Susanna Koski (kok.) sanoo toipuvansa hyvin loukkaantumisestaan Voitolla yöhön -ohjelman uhkarohkeassa tempussa.

Koski kertoo loukkaantumisen johtuneen koko viikon kestäneestä treenaamisesta ja rasituksesta. Kovimmat kivut alkoivat päivää ennen viimeisintä suoraa lähetystä.

– Lauantain harjoituksissa sattui pahasti, ja sunnuntain suorassa lähetyksessä esiinnyin kylki teipattuna ja mustelmilla.

Cheerleading-tehtävää Viivi Pumpasen kanssa suorittaneen Kosken ohjelmaan kuului muun muassa mies-cheerleadereiden suorien käsien päällä seisomista. Alastuloissa pudottauduttiin korkeuksista koko painolla vastaanottaville käsivarsille.

– Siinä poikien kädet olivat juuri kylkiluiden alapuolella, eikä siinä tietenkään ole mitään tukea, joten puristus hankaa kudoksia ja kylkivälien lihaksia, Koski kertaa.

– Kyllä siellä Pumpasellakin tuli reisilihaksen repeymä, mutta se oli kuulemma vanha vamma.

Koskella oli kovia kipuja vielä alkuviikosta, ja jopa hengittäminen oli vaikeaa. Tiistaina hän kävi varmuuden vuoksi röntgenissä varmistamassa, että kaikki oli kunnossa.

– Nyt alkaa olla jo paljon parempi. Ei auta kuin hengitellä syvään ja rentouttaa kylkiä. Kyllähän minulla edelleen on molemmat kyljet ihan mustina.

Varsinaista tapaturmaa temppujen kanssa ei siis sattunut, vaan rasitus kävi turhan kovaksi tottumattomalle keholle.

– Mustelmat ovat kuulemma hyvin ominaista lajille, Susanna naurahtaa.

Kuluvan viikon ajan Susanna on päässyt treenaamaan huomattavasti rauhallisemmin Heka-koiran kanssa. Voitolla yöhön -kisan keskeyttäminen ei loukkaantumisesta huolimatta käynyt mielessäkään.

– Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Kyllähän tässä oli tiedossa, että kaikkea hurjaa tulee vastaan, ja nyt en malttaisi odottaa ensi viikkoa, että pääsee taas treenaamaan jotain uutta. En todellakaan aio jarrutella valitessani tulevia haasteita.

Kosken mukaan loukkaantuminen ei myöskään ole vaikuttanut hänen työhönsä kansanedustajana.

– Meillä on ollut budjetti- ja talousarvioviikko. Ei tämä ole siihen työhön vaikuttanut ollenkaan.

Kosken loukkaantumisesta kertoi ensimmäisenä MTV.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    3. 3

      Seinäjoen teinisurman tuomio jää voimaan – 15-vuotias tyttö murhasi koulutoverinsa

    4. 4

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    5. 5

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    6. 6

      Syyte: Kahdeksan miljoonaa lotossa voittanutta miestä huijattiin – kaupiteltiin väärää mökkiä

    7. 7

      Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

    8. 8

      Iskikö Pussycat Dolls -kaunotar 17-vuotiaan Brooklyn Beckhamin? Viettivät iltaa läheisissä tunnelmissa – ikäeroa 18 vuotta!

    9. 9

      Ruotsalaisen hiihtäjätähden hölmöily pilasi kilpakumppanin mitalisauman, asiantuntijalta tyrmäys: ”Täysin idioottimaista!”

    10. 10

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    10. 10

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    3. 3

      Seinäjoen teinisurman tuomio jää voimaan – 15-vuotias tyttö murhasi koulutoverinsa

    4. 4

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    5. 5

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    6. Näytä lisää