Unelma, Anelma

Viihde

Valikko

Viihde

”Vientipäällikkö Venäjällä” – tältä voisi näyttää peitetehtävissä oleva suomalainen agentti

Dekkarikirjailija Reijo Mäki kehitteli, millaisia tiedustelun salaiset peitetehtävät olisivat.

HALLITUS esitteli viime viikolla tiedustelulainsäädännön uudistusta. Tässä yhteydessä IS kysyi puolustusministeri Jussi Niinistöltä (ps), voisiko Suomella olla tulevaisuudessa salaisia agentteja.

– Se on yksi osa tätä lakihanketta, että olisi tällainen mahdollisuus, Niinistö vastasi.

Millainen Suomi-agentti sitten käytännössä olisi? Ajatusleikki ei tule yllätyksenä Vares-kirjoista tunnetulle dekkarikirjailija Reijo Mäelle. Hän on itse asiassa sitä mieltä, että suomalaisagentit ovat olleet keskuudessamme jo kauan.

– Heidän sisäpiirin koodinimensä on Perunakellari ja osastot on nimetty perunalajikkeiden mukaan Siikliksi ja vastaaviksi. Mutta siellä on myös kaalinpäitä, jotka hoitavat itäpuolen, Mäki aloittaa hersyvän visiointinsa.

– Vaihtoehtoinen nimi on SF-Cleaning Inc ja operoijien koodiniminä Sinipiika 01, Sinipiika 02 ja niin edelleen, humoristinen analyysi jatkuu.

Perunakellari on Mäen mielikuvituksen mukaan ollut olemassa Kekkosen ajoista vuodesta 1957.

– Kun joskus tulee jotain tietoa ja se on pakko viedä hallitukseen, ilmoitetaan, että se on saatu vaihtamalla maailmalta, vaikka tieto onkin itse hankittua.

SUOMALAINEN agentti ei Mäen mielikuvituksen mukaan istu James Bondin tavoin Monacon kasinolla. Kyseessä on vientipäällikkö Venäjällä, luontokuvaaja Turkissa tai mallimamma, joka tekee kuvaussessioita Dubaissa.

– Perunakellarissa on erilaisia hahmoja, ja sieltä niitä otetaan tarpeen mukaan. Tärkeintä, että he toimivat täydellisen peitteen alla ja täysin omillaan. Heidän on turha huudella Suomen konsulaattia apuun, jos jotain ikävää tapahtuu.

Reijo Mäen mielessä perunakellarin toimia ohjaa Suomen etu.

– Suomen etu on ykkönen ja moraali kakkonen.

Miltä suomalainen salainen agentti voisi näyttää peitetehtävissä? Kokeile erilaisia valeasuja IS:n agenttieditorilla! Esimerkkejä näet alla.

TEKNIIKAN agenteille hoitaisi puolustusvoimat, tietenkin salaa.

– Kirjanpidossa lukee, että on hankittu neljällä miljoonalla lusikka-haarukka-systeemejä, mutta on ostettu jotain ihan muuta, koska ajanmukaiset laitteet pitää tietysti olla.

Mäki sanoo joskus kaavailleensa jopa kirjaa agenttiaiheesta, mutta oma sankari Jussi Vares on hallinnut elämää siinä määrin, että sivubisneksiin ei ole ollut aikaa. Aihe on kiinnostava, sillä Mäki uskoo Suomen harjoittavan ihan tosielämässäkin jonkinlaista vakoilutoimintaa.

– Oletan, että Suomen valtio on ilman lainsäädäntöä ja turhia huutelematta hoitanut tämän asian jollain tavalla. En jaksa uskoa, että meidän geopoliittisessa asemassa oleva valtiomme toteaisi, että olemme se puhdaskaulaisin porukka.

Ota kantaa

Haluaisitko salaisiin tehtäviin?

Kyllä 60% En 40%
Ääniä yhteensä 2485

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    3. 3

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Hirvittävä onnettomuus järvellä vei pojan hengen – poliisin sanat keskellä yötä musersivat Leenan

    8. 8

      Testaa, miten sinkku olet!

    9. 9

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    10. 10

      Yli sadan turvapaikanhakijan vastaanottopalvelut lakkautettiin – 30 päivää aikaa poistua vastaanottokeskuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    4. 4

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    5. 5

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    8. 8

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    3. 3

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    6. Näytä lisää