Onni, Sisu

Viihde

Valikko

Viihde

Anssi Kela pahoitteli 14 vuoden takaista tölväisyään: ”Ihan täydellisen kusipään puhetta”

video
Ketutus on melkoinen voimavara. Ja kun pitkäaikaisen kaunansa pääsee vihdoin taiteen keinoin purkamaan, voi tapahtua paljon hyvää.
Tästä saatiin todiste, kun äänekoskelainen musavideo päätyi muusikko Anssi Kelan nähtäväksi ja kuultavaksi. Videolla ravintoloitsija Jore Sohlman päästeli höyryjä, joita Kela latasi hänen sisuksiinsa vuonna 2001.

– Olin portsarina, kun Kela oli keikalla Äänekoskella. Nummela-levy oli juuri ilmestynyt, ja Kela oli kova stara, Sohlman muistelee.

Sohlmanin tehtävä oli huolehtia ravintolakeikan jälkeen Kelan turvallisuudesta ja viedä hänet sivuoven kautta hotellihuoneeseen.

– Yritin siinä jutella jotain ja kysyin, miten keikka meni. Kela vastasi, ettei juttele tällaisista asioista henkilökunnan kanssa.

Ylimielinen kommentti romautti tähtiartistin arvon Sohlmanin silmissä. Paikallisen Pub Markuksen värikkäänä nokkamiehenä tunnettu Sohlman teki tiettäväksi, mitä Kelasta ajattelee.

– Juttu lähti pubissa vähän lapasesta. Enemmän kyse oli huumorista kuin varsinaisesta kaunasta, Sohlman muotoilee.

– Olen oikeastaan ”koulukiusattu” pubissa tämän Kela-asian vuoksi. Kaikki naljailevat minulle, jos vaikka Kelan biisi lähtee soimaan levyautomaatissa.

Huumoria ja hempeyttä

Pubi-isännän näkemys Kelasta on ollut alusta saakka toisen äänekoskelaisen, muusikko Teppo Seppäsen hyvässä tiedossa. Tilanne sai käänteen 14 vuoden jälkeen, kun Kela syyskuun puolivälissä haastoi kotisivuillaan ihmisiä tekemään videoversioita hänen uuden Nostalgiaa-levyn kappaleista. Haasteen Kela pisti liikkeelle Vain elämää -ohjelman hengessä.

Kelan musiikista pitävä Seppänen pyysi Sohlmania, entistä harrastajanäyttelijää, esiintymään videolle. Seppänen muunsi Piirrä minuun tie -kappaleen omannäköisekseen studiossa, minkä jälkeen Sohlman pääsi kuvauksissa purkamaan Kela-angstiaan.

Tulos on humoristinen ja loppuratkaisu jopa hempeä. Kela ei ilahtunut kuultuaan juoneen vaikuttaneista syistä.

– Minulle tuli paha mieli, Kela kertoo Sohlmanille lähettämässään meilissä.

Kela ihmettelee meilissään Sohlmanin 14 vuoden takaisesta kokemusta.

– Kyseessä on oltava jonkinlainen väärinkäsitys, sillä en ikinä kohtele ihmisiä kuvailemallasi tavalla. En toki millään muotoa väitä, että vääristelisit tarinaa, mutta tuossa sanailussa on täytynyt tapahtua jotain, jonka joko toinen meistä tai molemmat ovat ymmärtäneet väärin.

Kela korostaa pyrkivänsä kohtelemaan kaikenlaisia ihmisiä ystävällisesti.

– Olen kuitenkin hyvin ujo ja sosiaalisissa tilanteissa monta kertaa hiljainen. Tämä on joskus tulkittu ylpeydeksi, vaikka kyseessä on eräänlainen sosiaalinen vamma, jonka vuoksi minun on vaikeaa ottaa kontaktia vieraisiin ihmisiin.

– Lisähankaluuksia tuottaa huumorintajuni, joka on hyvin kuiva ja sarkastinen. En toisinaan tajua, että laukoessani vakavalla naamalla jotain mielestäni sukkelaa, niin minua tuntematon ihminen ei välttämättä edes tajua minun vitsailevan.

Kela järkyttyi tapauksesta

Ujoutensa vuoksi Kela ei kertomansa mukaan edes uskaltaisi puhua vieraalle ihmiselle kuvatulla tavalla.

– Tuollainen lause, jonka kerrot minun sanoneen, on ihan täydellisen kusipään puhetta. En mitenkään tunnista siitä itseäni, Kela kirjoittaa.

– En kuitenkaan kiistä lausuntoasi: jotainhan kommunikaatiossani on selkeästi mennyt pahasti pieleen, jos sinulle on kerran jäänyt tuollainen käsitys minusta ihmisenä.

Tapaus järkytti Kelaa niin, että hän halusi selvittää taustoja.

– Kirjanpitoni mukaan tämä tapahtui 7.11.2001, paikkana oli kaiketi Club Elvis? Koska minulla ei ole enää minkäänlaista muistikuvaa noin kauan sitten tapahtuneesta keikasta, puhumattakaan siihen liittyvistä keskusteluista, niin voin vain esittää anteeksipyyntöni jos olen hoitanut tilanteen huonosti.

– Musiikistani sinun ei tarvitse tykätä, erilaiset musiikkimaut toki ymmärrän. Tämä toinen juttu nyt jäi vain kaivelemaan.

Kelan kirje teki vaikutuksen Sohlmaniin.

– Anssi otti asian tosissaan, mikä on tosi hienoa. Pakko myöntää, että nyt hänen pisteensä nousivat. Hattu nousee tämän miehen kohdalla jatkossa korkealle.

Kela puolestaan kiitti Seppästä versiosta, mutta myös videota, ”jonka tarina oli lopulta aika koskettava”.

Kela antoi lähettämänsä meilin IS:n käyttöön, muttei halunnut kommentoida asiaa enempää.

Jos YouTube-video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    2. 2

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    3. 3

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    6. 6

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    7. 7

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    8. 8

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    9. 9

      Kiusallinen paljastus Oscar-kulisseista – kirjekuorten jakaja twiittasi Emma Stonen kuvan hetkeä ennen väärän kuoren antamista

    10. 10

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    2. 2

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    3. 3

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    6. Näytä lisää