Tuuli, Tuulia, Hilda

Viihde

Valikko

Viihde

Kahdessa on enemmän voimaa kuin yhdessä: Ilona ja Julia jäivät videoihin koukkuun

Kupla
Torstain Kuplan tähdet Ilona ja Julia ovat olleet ystäviä viiden vuoden ajan.
Ilta-Sanomat toteutti vloggaajia ja nettitähtiä esittelevän Kuplan ensimmäisen kerran viime helmikuussa.

Kuplasta tuli menestys, ja se voitti hopeaa kansainvälisessä digimediakilpailussa. Nyt IS haastaa jatko-osaan mukaan kuusi uutta videoiden tekijää. Mukana ovat Lateksituppii, Pinkku Pinsku, Ilona Julia, Naag ja Pernilla Böckerman.

Kupla-lähetysten sisältö on täysi arvoitus. Lähetysten sisältö selviää vasta kun ne alkavat.

Tänään torstaina eli toisiksi viimeisinä Kuplan täyttää yhden vloggaajan sijaan kaksi, kun Ilona Julia -kanavalla YouTubessa vloggaava kaksikko Ilona ja Julia päästetään irti.

Cheerleading-harrastuksen parissa viisi vuotta sitten tutustunut kaksikko aloitti videoiden tekemisen pari vuotta sitten.

– Meillä oli yhteinen blogi, ja lukijat pyysivät videoita ostosten esittelystä. Teimme sellaisia, ja jäimme koukkuun, Ilona kertoo.

Ilona ja Julia haluavat vlogata yhdessä jatkossakin.

– Ei uskallettu tehdä yksin, ja tuntui luontevalta tehdä niitä yhdessä, Julia toteaa.

– On kivempi tehdä yhdessä, on käytössä kahden ihmisen aivot ja työ, ja saa mukaan myös toisen näkökulman, Ilona jatkaa.

Kaksikon mukaan myös heidän tilaajansa tykkäävät katsoa enemmän yhdessä tehtyjä videoita.

– Katselukerrat ovat nousseet nyt, kun ehdimme taas tehdä enemmän yhteisvideoita.

Kupla-tähdet täyttivät IS:n pyynnöstä ystäväkirjan:

Ilona:

Lempiaineeni koulussa: Englanti ja ruotsi, tykkään kielistä

Lempibändi/artisti: Cheek!!

Eniten inhoan: Itsekkyys

Eniten pidän: Aitous ja luotettavuus

Vloggaaja, jota ihailen: Niga Higa, hän panostaa videoihin paljon ja on tehnyt paljon töitä sen eteen missä on nyt.

Millaisia seuraajani ovat: Ihania ja söpöjä!

Tästä aiheesta en vloggaisi: Jätän yksityiselämän pois somesta ja YouTubesta

Bravuurini karaokessa/Singstarissa: Ehdottomasti Jvg:n Häissä

Hulluinta mitä olen tehnyt: Benjihyppy Kaivarissa

En ole koskaan -pelissä voitan aina tällä: En voita en ole koskaan -pelissä. Ikinä.

Instagram, Snapchat vai Facebook: Snapchat, oon ihan hulluna niihin uusiin päivityksiin!

Isona minusta tulee: Duunailen jotain somen ja median parissa. Varmasti.

Terveiset seuraajilleni: Niin paljon lovee <3!!!

Julia:

Lempiaineeni koulussa: Englanti

Lempibändi/artisti: Ei ole

Harrastukseni: Yoga, pilates, sali

Eniten inhoan: Aikaisia aamuja

Eniten pidän: Ystävistä

Julkkis, jonka haluaisin tavata: Beyonce, koska queen bee.

Tv-ohjelma, jossa haluaisin olla mukana: Ellen.

Tästä aiheesta en vloggaisi: Liian henkilökohtaiset asiat.

Bravuurini karaokessa/Singstarissa: JVG:n Häissä

Hulluinta mitä olen tehnyt: Benji-hyppy

Instagram, Snapchat vai Facebook: Snapchat

Tällainen olin 5 vuotta sitten: Tavallinen seiskaluokkalainen

Isona minusta tulee: En tiedä.

Terveiset seuraajilleni: Kiitos kun olette aina olleet kannustavia ja olleet mukana tällä matkalla! Oletta mahtavia!

IlonaJulian Kupla-lähetys tänään iltapäivällä noin klo 16.30. Seuraa osoitetta iltasanomat.fi/kupla
  • Kupla

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    5. 5

      Ravihevonen jouduttiin lopettamaan kilpailun jälkeen – poliisi tutkii eläinsuojelurikosta

    6. 6

      Suora lähetys kello 13.45: Kajaanin hyppyrimäki räjähtää

    7. 7

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    8. 8

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    7. 7

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    8. 8

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    9. 9

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    5. 5

      Ravihevonen jouduttiin lopettamaan kilpailun jälkeen – poliisi tutkii eläinsuojelurikosta

    6. Näytä lisää