Tuuli, Tuulia, Hilda

Viihde

Valikko

Viihde

Maisa Torppa esittelee vartalonsa ”miinukset”: Selluliittia reisissä ja suuri arpi olkapäässä

tosi-tv-tähti
Maisa Torppa myöntää blogissaan käsittelevänsä some-kuviaan, mutta nyt hän halusi esitellä myös kuvien toisen puolen.
Maisa Torppa on avoimesti kertonut kauneusoperaatioistaan. Povipommi kirjoitti taannoin blogissaan hankkineensa nuoruudessaan silikonirinnat, koska halusi näyttää samalta kuin mainosten silotellut mallit.

Torppa kirjoittaa blogissaan käsittelevänsä usein sosiaalisessa mediassa julkaisemiansa kuvia, mutta kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää.

– Vaikka mulla on sosiaalisessa mediassa paljon kuvia ilman meikkiä ja filttereitä, niin joudun myöntämään että usein syyllistyn kuvien muokkailuun. Ihmiset pyrkivät näyttämään somessa vain parhaat puolet itsestään. Kuvakulmia muutellaan jotta nenä näyttäisi kapeammalta, ylhäältä päin otettu kuva ”laihduttaa”, blurrilla pehmennetään ihoa ja filtterit kruunaa kokonaisuuden. Nättejä ja viimeisen päälle otettuja ja fiksailtuja kuvia on kiva katsella, mutta mä päätin näyttää reippaasti omat virheeni, Torppa kirjoittaa.

”Napa on ehkä pahin”

Torpan mukaan hänellä on vartalossa useita ”miinuksia” joita hän ei halua kuvissa esitellä.

– Multakin löytyy isoja miinuksia vartalosta joiden kuviin joutumista ihan tietoisesti vältän. Arvet kertoo elämästä, vai miten se meni? Isoin arvista on olkapäässä muutaman olkapääleikkauksen ansiosta. Olan ympäri kiertää muutamat tähystysreiät, mutta näkyvin on avoleikkauksen aikaansaama taideteos. Vaikka arpi on todella iso, niin olen tottunut siihen sen verran hyvin ettei se pahemmin enää silmään pistä.

Katso Torpan julkaisemat kuvat täältä.

Torppa kuvailee sairastavansa sairautta, jonka takia hänen vatsanaluetta on leikattu viisi kertaa.

– Napa on ehkä pahin ja raskausaikana napakorunreikä vähän kärsi. Ei nättiä, hän kirjoittaa.

Kaunottaren ihokaan ei todellisuudessa ole aivan niin täydellinen kuin some-kuvat antavat ymmärtää. Torppa kuvailee selluliitin olevan hänelle se ”suurin hirviö”. Torppa kertoo lukeneensa taannoin, että jopa langanlaihat alusvaatemallit kärsivät selluliitista, joten hänkin on alkanut hyväksyä oman kehonsa sellaisena kuin se on.

– Selluliitti ei ole vain rasvaa, joten tuosta kirouksesta ei siis välttämättä pääse eroon, vaikka kuinka treenaisi. Jopa mun ihannoimalla Alessandra Ambrosiolla löytyi erittäin näkyvää epätasaisuutta. Päätin, jos en nyt fanittaa, niin ainakin hyväksyä omat reidet.

Lue Torpan kirjoitus kokonaisuudessaan hänen blogistaan.

Jutun videolla Maisa Torppa ja Sahra Ali kuvattuna Snacky-kalenterin julkistustilaisuudessa viime kesänä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Turun moottoritiellä suuri liikenneonnettomuus – mukana 10–14 autoa

    2. 2

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    3. 3

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    4. 4

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    5. 5

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    6. 6

      Äiti nukkui 18-vuotiaan poikansa kanssa lusikassa ja netti kohahti – asiantuntija näkee asiassa ihan toisen ongelman

    7. 7

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    8. 8

      Nyt on huono ajokeli! Lounais-Suomessa jopa kymmeniä onnettomuuksia tunnissa, useita rekkoja jumissa

    9. 9

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    10. 10

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    8. 8

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    9. 9

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    10. 10

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Turun moottoritiellä suuri liikenneonnettomuus – mukana 10–14 autoa

    2. 2

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    3. 3

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    4. 4

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    5. 5

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    6. Näytä lisää