Aslak

Viihde

Valikko

Viihde

Seksisymboliksi noussut Waltteri Torikka: ”Olen tullut varovaisemmaksi uusien tuttavien kanssa”

Uusi levy
Oopperatähti Waltteri Torikalla on ollut totuttautumista suosioon.
Baritoni Waltteri Torikka sulatti monen naisen sydämet viime keväänä Tähdet, tähdet -ohjelmassa. Ennen ohjelman tuomaa suursuosiota Torikan nimi oli tuttu lähinnä oopperanharrastajille, mutta nyt tilanne on toinen.

Torikka esiintyy loppuunmyydyille saleille, ja laulajan pari viikkoa sitten julkaistu Sydän-albumi on kivunnut Suomen viralliselle albumilistalle sijalle viisi. Ei hassummin debyyttialbuminsa julkaisseelle laulajalle.

– Olen suosiosta ja levyn menestyksestä todella otettu ja kiitollinen, Torikka hymyilee.

Levyllä hän tulkitsee tunnettuja viihde- ja popmusiikin kappaleita, kuten Hopeinen kuu, Valkeaa unelmaa ja O sole mio.

Uutta, viihteellisempää imagoaan Torikka ei pidä huonona asiana – päinvastoin. Baritoni ei halua pysytellä väkisin genrerajoissa, vaan kokeilla rohkeasti uusia musiikkityylejä.

– Päätyöni on oopperan parissa, mutta muutoin yritän elää hetkessä. Olen kiinnostunut monenlaisista musiikkilajeista, ja se näkyy myös tällä levyllä, Torikka kertoo.

KEVÄÄN Tähdet, tähdet -ohjelman jälkeen komearaamisen baritonin elämä on ollut yhtä hullunmyllyä. Musiikillisen lahjakkuuden lisäksi Torikan ulkonäkö on herättänyt runsaasti mielenkiintoa, ja jopa siinä määrin, että Eeva-lehti valitsi hänet tänä syksynä Suomen seksikkäimmäksi mieheksi.

Seksisymbolin maine imartelee, mutta äkilliseen julkisuuteen Torikka on joutunut totuttelemaan. Klassisen musiikin piireissä harvoin pyydetään nimikirjoituksia tai yhteiskuvia.

Tunnin nimikirjoitusten kirjoittamisen jälkeen fanit ovat naureskelleet, eikö minulla ole jo jännetuppitulehdusta.

– Suhtaudun julkisuuteen osana tätä ammattia, mutta onhan tähän ollut totutteleminen. Julkisuuden takia olen tullut varovaisemmaksi esimerkiksi uusien tuttavuuksien kanssa.

Sosiaaliseen mediaan perustetuilla fanisivustoilla naiset seuraavat herkeämättä Torikan jokaista liikettä ja huokailevat, kuinka ihana mies on.

– Keikkojen jälkeen tullaan kiittämään, pyytämään nimmareita ja yhteiskuvia. Tunnin nimikirjoitusten kirjoittamisen jälkeen fanit ovat naureskelleet, eikö minulla ole jo jännetuppitulehdusta, Torikka virnistää.

ENSI VUONNA eri oopperaproduktiot vievät laulajaa jälleen ulkomaille, mutta sitä ennen häntä työllistävät konserttikiertue ja tulevat joulukonsertit. Tulevaisuuden työkuvioista puhuttaessa Torikka sanoo pitävänsä silmät avoinna. Ikinä kun ei voi tietää, mitä nurkan takana odottaa.

– Vaikka kuinka yrittäisi tehdä viisivuotissuunnitelmaa oman uransa suhteen, niin aina eteen tulee jotain uutta ja jännittävää, kuten vaikkapa Tähdet, tähdet. Koskaan ei pidä sanoa ei uusille ehdotuksille, Torikka pohtii.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    3. 3

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      BBC: Trumpin hallinto kumosi kiistellyn vessaohjeistuksen

    6. 6

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    7. 7

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    8. 8

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    9. 9

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    10. 10

      Katso parhaat kuvat – tällaiset olivat Lahden MM-avajaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. 6

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    9. 9

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    10. 10

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    3. 3

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      BBC: Trumpin hallinto kumosi kiistellyn vessaohjeistuksen

    6. Näytä lisää